Valokuvaaja Volker von Bonin
Varsinkin kuuluisana Helsigin valokuvaajana tunnettu saksalainen Volker von Bonin syntyi 8.8.1924 Wilhelmshavenissa, Saksassa. Von Bonin on alkujaan vanha pommerilainen aatelissuku, jonka nimi esiintyy asiakirjoissa jo ensimmäisen kerran 1200-luvun loppupuolella. 1600-luvulta alkaa löytyä von Bonin-suvusta jo tarkempia tietoja, kun suvun jäsenet ovat palvelleet Preussia ja Pommeria virkamiehinä ja sotilaina. Pommerille ja Hansaliitolle olivat aina keskiajalta lähtien eräs tärkeimmistä kaupankäynnin välineistä Itämeren alueella vilja. Niin myös von Bonin-suvun kartanoissa harjoitettiin maataloutta suvun virkamiesten toimesta.
Pommeri on historiallinen ja maantieteellinen alue Keski-Euroopassa, joka käsittää Saksan koillisen ja Puolan luoteisen osan eli Oderjoen suistoa ympäröivän Itämeren etelärannikon. Pommeri sijaitsee Itämeren Pommerinlahden rannalla ja Oderinhaffin ympärillä. Pommerin nimi on saksaksi ja ruotsiksi Pommern, latinaksi Pomerania ja puolaksi Pomorze. Alueella on vuosisatojen vieriessä käyty julmia sotia. Nykyään pommerilaiset jakaantuvat saksalaisiin, puolalaisiin ja kašubeihin. Pommerin nimi tulee siihen viitanneesta latinankielisestä nimityksestä ”longum mare” eli meren rannalla, joka pommerin vanhalla kielellä on ”po more”. Nykyisin Pommeri sijoittuu Saksan ja Puolan välisen rajan molemmille puolille.
Aatelisto on aristokraatteihin kuuluva yhteiskuntaluokka kulttuuripiireissä, jotka on katsottu tulevan heti luokkana kuninkaan jälkeen. Aatelisto tarkoittaa syntyperänsä, maanomistuksensa ja osin myös ansioidensa perusteella etuoikeutettua yhteiskuntaluokan ihmisjoukkoa. Hallitsijat ovat perinteisesti pelänneet vahvan aateliston tuomaa riskiä kruunulle ja siksi monet hallitsijat ovat pyrkineet suitsimaan aatelissäädyn asemaa valtiollisissa asioissa tarjoten aatelissäädylle vastineena vapauksia omaisuuden suhteen. Perinteisesti sotapalvelus tai ratsuhevosten varustaminen kuninkaan armeijan käyttöön on kiinteästi liitetty maa-aateliin.
Eurooppaan syntyi ensimmäisen maailmansodan seurauksena useita uusia valtioita ja Itämeren ympäristössä monissa valtioissa toteutettiin maareformi, jolla muinaisten suurtilallisten maita siirtyi itsenäisille viljelijöille eli talonpojille. Kuitenkaan Saksassa tätä reformia ei suoritettu, joten von Boninien maaomaisuus säilyi suvun hallussa. Perheen vanhin poika peri perimysjärjestyksen mukaan sukutilan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut Volker von Boninin isoisän, Henning von Boninin (1856-1923) tapauksessa. Hänen taipaleensa johti armeijaan ja ammattiupseeriksi; Henning von Bonin palveli jo kypsässä iässä ensimmäisessä maailmansodassa jalkaväen divisioonan ja prikaatin komentajana.
Henning von Bonin solmi avioliiton Anna Löbbecken (1870-1959) kanssa. Avioparille syntyi Steglitzissä poika, Reimar von Bonin (1890-1976). Steglitz sijaitsee Berliinin lounaispuolella ja vuonna 1920 se liitettiin pääkaupunkiin. 1800-luvun jälkipuoliskolla alueesta kehittyi kallis asuma-alue; Henning von Boninin perheen asumisen alueella mahdollisti Henning von Boninin sotilasvirkamiesasema. Samoin Reimar von Bonin päätyi ammattisotilaaksi. Reimar von Bonin liittyi 18-vuotiaana laivastoon vuonna 1908 ja hän palveli Saksaa ensimmäisessä maailmansodassa torpedoveneillä. Hän yleni sodan kuluessa luutnantista kapteeniksi. Sodan loppuvaiheessa Reimar von Boninin johtama sota-alus upposi ja aluksen miehistö vangittiin Skotlannin edustalla Scapa Flown lahdella.
Sodan jälkeen vapauduttuaan Reimar von Bonin palasi Saksaan ja hän palveli puolustusvoimissa mm. merisotakoulussa ja toimistoupseerina. Vuonna 1934 Reimar von Bonin sai siirron Kieliin, missä hän toimi laivaston koulutustarkastuksen päällikkönä. Reimar von Bonin meni naimisiin Sofia Spechtin (1900-1984) kanssa ja perheeseen syntyi neljä lasta: Volker, Hiltgund (s. 1926), Reimar (1930-1997) ja Waltraut (s. 1934). Keväällä 1935 Reimar von Bonin sai tietää, että hänet nimitettiin laivastoattaseaksi Suomeen ja Baltian maihin. Attasea oli suurlähetystön virkamies, jolla oli diplomaatin asema. Helsingin työsuhde alkoi heinäkuun alussa vuonna 1935 ja von Boninien perhe asettui asumaan Munkkiniemeen Linnakadun varrella sijaitsevaan arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelemaan rivitaloon.
Reimar von Boninin työtehtävät attaseana asemamaassaan keskittyivät laivastoasioihin, mutta attaseoiden työtehtäviin kuuluivat monasti myös tiedustelutehtävät. Reimar von Bonin liittyi Saksan Helsingin lähetystön vahvuuteen ja hänen työtehtävänsä oli suoraa seurausta Saksan kasvavasta kiinnostuksesta Itämeren aluetta kohtaan. Reimar von Boninin vastuualueeseen kuuluivat laivastoattaseana myös Viro ja Latvia, mutta asemapaikkana hänellä oli kuitenkin Helsinki. Saksan ja Suomen suhteisiin liittyvät edustustehtävät olivat merkittävä osa Reimar von Boninin virkatyötä. Sellaisia olivat mm. Saksan laivastovierailujen tai valtiovierailujen yhteydessä järjestetyt tilaisuudet sekä maiden yhteiseen historiaan liittyvät muistotilaisuudet. Tämän lisäksi von Bonin osallistui monenlaisiin seurapiiri- ja kulttuuritilaisuuksiin, erityisesti, jos ne liittyivät Suomen ja Saksan väliseen kulttuurivaihtoon. Vieraan valtion virallisena edustajana von Bonin huomioitiin näyttävästi julkisissa tilaisuuksissa myös tiedotusvälineissä.
Reimar von Bonin oli erittäin hyvin kielitaitoinen ja hän oli kiinnostunut varsinkin kulttuurista. Hän solmi yhteyksiä samoin suomalaiseen sivistyneistöön laajasti. Hänen ystäväpiiriinsä lukeutuivat mm. Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian professori Jooseppi Julius Mikkola (s. 6.7.1866 Ylöjärvi ja k. 28.9.1946 Helsinki) ja tämän aviopuoliso, kirjailija Maila Talvio (oik. Maria Mikkola, o.s.s Winter, s. 17.10.1871 Hartola ja k. 6.1.1951 Helsinki), sekä runoilija ja kulttuurivaikuttaja Veikko Antero Koskenniemi (vuoteen 1906 Fornäs, s. 8.7.1885 Oulu ja k. 4.8.1962 Turku). Reimar von Bonin tunsi myös mielenkiintoa Eino Leinon tuotantoa kohtaan. Von Bonin saksansi mm. V. A. Koskenniemen runoja ja Koskenniemi arvosti hänen tekemiään käännöksiä laadukkaina. Heidän välinen yhteys säilyi vielä pitkälle toisen maailmansodan jälkeenkin, jolloin Reimar von Bonin ei enää asunut Suomessa. Reimar von Bonin lahjoitti vielä vuonna 1955 Koskenniemelle tämän 70-vuotissyntymäpäivänä ”vanhan pergamenttikantisen Horatiuksen 5. kirjan”.
Volker von Bonin oli 13-vuotias, kun von Boninin perhe muutti Suomen Helsinkiin. Volker aloitti koulunsa veljensä kanssa Helsingin Saksalaisessa koulussa, Deutsche Schulessa. Syksyllä 1933 avattu Hindenburghaus oli uusi koulu, kivitalo Malminkatu 14:ssä Helsingin keskustassa. Samana vuonna Adolf Hitler (s. 20.4.1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari ja k. 30.4.1945 Berliini) nousi valtaan Saksassa, mikä ei voinut olla vaikuttamatta myös Helsingin Saksalaiseen kouluun, joka oli tullut varsinkin ylempien luokkien vuoksi riippuvaiseksi Saksan valtiosta. Arkkitehti Runar Eklund (s. 11.6.1882 Pietarsaari ja k. 20.9.1933 Helsinki) suunnitteli koulurakennuksen ja koulua pidettiin suomalaisiin oppikouluihin verrattuna hyvin modernina.
Koulurakennus oli tarkoitettu samalla suomensaksalaisten kulttuurikeskukseksi ja siksi se nimettiin Hindenburghausiksi, Saksan presidentti ja sotamarsalkka Paul von Hindenburgin (s. 2.10.1847 Posen, Preussi ja k. 2.8.1934 Neudeck) mukaan. Rakennushankkeen rahoittivat Suomen ja Saksan valtiot, minkä lisäksi varoja saatiin myös keräyksen avulla. Koulun opetusta pidettiin hyvin korkeatasoisena. Suurin osa koulun opettajista tuli Saksasta, mutta koulussa työskenteli samoin suomalaisia opettajia. Helsingissä oli toiminut saksankielinen koulu jo 1880-luvulta lähtien.
Volker von Bonin viihtyi Helsingin saksalaisessa koulussa jopa paremmin kuin Kielin koulussa. Hän ystävystyi koulussa monien luokkakavereiden kanssa; eräs luokkakavereista oli Gisella Schmidt, jonka kanssa Volker seurusteli opiskeluaikana ja josta tuli myös hänen aviopuolisonsa myöhemmin. Virolainen toimittaja, kirjailija ja entinen kansanedustaja Jutta Armelle Zilliacus (o.s. Kingo, s. 25.7.1925 Helsinki) oli yhtä luokkaa alempana saksalaisessa koulussa ja Jutta ystävystyi sekä Volkerin että Gisellan kanssa saksalaisessa koulussa. Jutta Zilliacus muistaa Volker von Boninin hyvänä keskustelijana ja ulospäin suuntautuneena sekä älykkäänä ihmisenä. Volkerin vanhempia hän piti hyvin tyylikkäinä ja arvostettuina ihmisinä, vaikka eivät aina helposti olleet lähestyttäviä ihmisiä. Kuitenkin perhe oli hyvin ystävällisiä ja mukavia ihmisiä täynnä. Perheen koti oli myös hyvin kaunis. Perhe muutti myöhemmin edustusasuntoon Kaivopuistoon.
Saksalaisen koulun ja Hindenburghausin rooli oli hyvin merkittävä paikallisessa saksalaisyhteisössä; yhteistyön juuret kantoivat vuosisatojen taakse, Hansaliiton menestyksen päiviin Itämeren piirissä. Saksalaisten ja suomalaisten yhteydet tiivistyivät merkittävästi jo 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Tähän tiivistymiseen vaikutti erityisesti teollistumisen käynnistyminen ja voimaperäinen kaupungistuminen, jotka edesauttoivat kaupunki-infrastruktuurin kehittymistä. Tiedon ja kokemuksen perässä monet suomalaiset lähtivät Saksaan opiskelemaan ja samoin Suomeen tuli Saksasta paljon eri alojen asiantuntijoita. Tuolloin jo Suomessa asui merkittävän aseman saaneita saksalaisia kauppiassukuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti