Karl Rudolf Walden (2. osa)
Karl Ekstam maalliset jäännökset haudattiin Turkuun ja leski jättäytyi myös Turkuun olemaan. Leskellä oli Turussa tuttuja, kuten mm. farmaseutti Thomas Wilhelm Clayhills (s. 3.3.1844 Tampere ja k. 20.5.1908 Tampere). Clayhillsin vanhemmat olivat Tallinnassa syntynyt, alkujaan skotlantilaista sukua edustanut kauppias Thomas Clayhills (1789-1866) ja Helena Jylén (1801-1872). Clayhillsin isä toimi Tampereella Frenckellin paperitehtaan johtajana vuosina 1832-1847. Clayhills opiskeli farmasiaa Suomessa ja Pietarissa, ja valmistui farmaseutiksi vuonna 1863 ja proviisoriksi vuonna 1872.
Vuonna 1874 hän muutti Tampereelle ja sai kaupungissa toisen apteekin apteekkioikeudet. Clayhills piti apteekkiaan vuoteen 1893 saakka, jolloin hän myi apteekkinsa. Clayhills oli Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1877-1882 ja 1882-1889. Thomas Clayhillsin apteekki oli alun perin Kauppakadun ja nykyisen Näsilinnankadun kulmassa sijainneessa puutalossa. Hän rakennutti Kauppatorin (nykyisen Keskustorin) laidalle Kauppakadun ja Aleksis Kiven kadun kulmaan vuonna 1882 Sandbergin talona tunnetun arkkitehti Frans Ludvig Caloniuksen suunnitteleman kolmikerroksisen kivitalon, jota laajennettiin vuosian 1891 ja 1897. Talo sai nimensä talossa vuodesta 1882 aina 1970-luvulle saakka toimineen Sandbergin rautakaupan mukaan. Samassa talossa toimi myös Tampereen ensimmäinen 16 tilaajan puhelinkeskus, joka otettiin käyttöön 26.5.1882. Thomas Clayhillsin apteekki sijaitsi tässä talossa ja hän asui myös itse talossa. Hän myi talonsa vuonna 1906 tehtailija, kauppias ja suurlahjoittaja Anders Rudolf Winterille (s. 24.2.1862 Helsinki ja k. 30.1.1912).
Rudolf Winterin vanhemmat olivat valaja Karl Anders Winter ja Joselina Wilhelmina Kullström. Rudolf Winter kävi Helsingin reaalikoulun ja toimi Wilhelm Sandbergin rautakaupan johtajana Tampereella vuosina 1887-1897. Toiminimi W:m Sandberg siirtyi Rudolf Winterin omistukseen vuonna 1897 ja vuodesta 1907 lähtien hän oli W:m Sandberg Oy:n toimitusjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja. Vuonna 1892 Rudolf Winter perusti Tampereen Tapettitehdas Oy:n. Veljekset Rudolf ja Daniel Winter perustivat vuonna 1907 Tampereelle D. Winter & Co. Osakeyhtiön teknokemiallisen tehtaan, jossa alkujaan valmistettiin värejä ja lakkoja tapettitehdasta varten. Winterin tapettitehdas Tampereen Epilässä oli pohjoismaiden suurin vuonna 1909 ja tehtaan tuotannosta suurin osuus vietiin Venäjälle. Vuoden 1917 Venäjän vallankumous mullisti markkinat täysin ja tehtaan toiminta keskittyi hyvin pian maalien valmistukseen.
Liikemies Rudolf Winter oli eräs Tampereen teollisuuden ja yrityselämän keskeisistä kehittäjistä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Winter oli Pispalassa toimineen Tampereen Haulitehtaan omistaja yhdessä tehtailija ja kauppias Karl Frans Hjorthin (s. 11.6.1857 Tyrväntö ja k. 8.2.1919 Tampere) kanssa vuodesta 1888 lähtien ja yksi vuonna 1903 perustetun Galvanoimis Osakeyhtiön perustajista. Yhtiö toimi Tammelan kaupunginosassa Kullervonkadun varrella aluksi Ferrarian konepajan yhteydessä. Tämän lisäksi Winter oli huomattava osakas Suomen Trikoossa, Suomen Sahanterätehtaassa, Tampereen Hattutehtaassa ja Tampereen Sateensuoja- ja Keppitehtaassa sekä toimitusjohtajana Tampereen Saippuatehtaassa.
Rudolf Winter vaikutti tamperelaiseen liike-elämään mm. toiminnallaan Tampereen Kauppaseurassa ja Tampereen Teknillisessä Seurassa. Winterin kuoltua vuonna 1912 naimattomana kolme neljäsosaa hänen omaisuudestaan lahjoitettiin Winterin tahdon mukaisesti yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Lahjoitusvaroja hallinnoi A.R.Winterin Muistosäätiö, joka myöntää säätiön varjen vuotuisista tuotoista avustuksia mm. Tampereen kaupungin taideteosten hankintaan ja pienviljelyksen edistämiseen Tampereen ympäristökunnissa sekä journalistien opintomatkoihin. Säätiön lahjoitusvaroja on ohjattu mm. Pyynikin näkötornin rakentamiseen vuonna 1929 ja useiden patsaiden pystyttämiseen Tampereelle.
Thomas Clayhills oli taas varatuomari Walfrid Emanuel Waldénin serkku. Mathilda Kristina Ekstamilla oli oma kuomureki ja sattumalta asiaa Tampereelle. Walfrid Emanuel Waldén oli puolestaan menossa tapaamaan omia vanhempiaan Jämsään ja hän omisti hevosen. Thomas Clayhills usuttu heidät yhteiselle matkalle. Tällöin Walfrid Emanuel Waldén kävi tapaamassa leskirouva Mathilda Kristina Ekstamia ja oli hämmästynyt, kun vanhempaa rouvaa odottaessaan olikin tavannut tuoreen ja kukoistavan naisihmisen. Yhteisestä matkasta päästiin sopimukseen ja matka sujui hyvin. Matkan jälkeen vietettiin jo kihlajaisia ja 25.8.1870 olivat vihkiäiset vuorossa. Nuorella leskellä, Mathilda Kristina Elstamilla oli ollut muitakin kosijoita, mutta Walfrid Emanuel Waldénin hän hyväksyi aviomiehekseen. Eräs turkulainen rouva, joka tunsi hyvin Waldénin, sanoi rouva Ekstamille: ”Ota Waldén, hän on luotettava!”
Hovioikeudennotaari Walfrid Emanuel Waldén jäi edelleen asumaan Turkuun ja työskentelemään Turun hovioikeudessa avioiduttuaan leskirouva Mathilda Kristina Ekstamin, omaa sukua Sommelius, kanssa. Turku ei kuitenkaan näyttänyt pitemmän päälle olleen heidän mieleensä; kun vastaperustettuun Helsingin tuomiokuntaan alkoi haku vuonna 1874, niin Walfrid Emanuel Waldén haki Helsinkiin ja pääsi toiselle ehdokassijalle puoltolauseella ja sai viran Helsingistä. Waldénit muuttivat Helsinkiin ja ostivat rouva perintörahoilla Kaivopuistosta huvilan nro 14 sekä asettuivat huvilaan asumaan. Tontti oli tilava ja huvila oli kaksikerroksinen rakennus, jossa oli tilaa perheen asunnolle sekä tuomiokunnan kanslialle. Kaivopuisto oli tuohon aikaan vielä kuin maaseutua; lehmät kulkivat laitumilla ja marjoja sekä sieniä saattoi poimia vapaasti metsästä.
Kaivopuiston seutu kuului alueeseen, jonka vanha nimi oli 1600-luvulta lähtien ollut Helsingenäs ja sen korkeimman kohdan nimenä oli 1700-luvulla Ugns Muns Berget (Uuninsuunvuori) ja vuoren ympäristön nimenä Ugnsmunslandet (Uuninsuunmaa). Vuoden 1777 kartassa Itäisen Kaivopuiston korkeimman kohdan nimenä oli Skifferberget (Liuskavuori), joka on vuoden 1808 kartassa merkitty edellä mainitun Ugnsmunsberget-nimen tilalle. Koko alueen nimenä kukkulalta alas merenrantaan oli 1840-luvulta lähtien Ulricasborg eli Ulricasborgstrakten (Ulriikaporin seutu). Suomenkielinen nimi Kaivopuisto vahvistettiin alueelle virallisesti vuonna 1909, mutta se on ollut nimenä käytössä jo 1800-luvulla.
Liikemies ja kauppaneuvos Henrik Borgström (s. 26.4.1799 Loviisa ja k. 30.6.1883 Helsinki) perusti vuonna 1834 yhtiön, Ulrikasborgs Bad- och Brunnsinrättnings Bolag (Ulriikaporin kylpylä- ja kaivoyhtiö), ennestään asumattomalle ja karulle Helsinginniemen kärjelle. Osakeannilla ei kuitenkaan saatu tarvittavia rahoja kokoon, joten hallituksen jäsenet H. Borgström, J. Etholén, K. Appelgren ja G.O.I. Wasenius ottivat omissa nimissä 14 000 pankkoruplan lainan ja saivat siitä hyvästä äänienemmistön yhtiöstä. Heillä oli ratkaiseva vaikutusvalta kylpyläyhtiön hallinnossa. Kaivopuiston kylpylä oli Pietarin seurapiirien suosima lomakohde Helsingissä, sillä venäläiset aateliset eivät saaneet matkustaa ulkomaille huvittelemaan. Kaivopuiston itäosa jaettiin huvilatonteiksi, joiden vuokralaisten oli kesäsesongin aikana majoitettava kylpylävieraita. Kaivopuiston kylpyläyhtiö menestyi tämän vuoksi hyvin.
Venäläisen aatelin matkustuskielto purettiin vuonna 1852 ja sen jälkeen hiljalleen Kaivopuiston kylpylän toiminta hiipui. Vuonna 1883 Kaivopuiston alue siirtyi Helsingin kaupungin haltuun yleiseksi puistoksi. Vuonna 1886 kylpyläyhtiö purettiin. Kaivopuiston itäosan huvilatontit Helsingin kaupunki myi silloisille vuokraajille. Nykyisin useat näistä tonteista ovat eri maiden suurlähetystöjen hallussa. Länsi-Kaivopuistosta lohkaistiin myös 1870-luvulta lähtien huvilatontteja. Vanha meren rannassa sijainnut kylpylärakennus sijaitsi nykyisen Ison Puistotien ja Ehrenströmintien risteyksen kohdalla; rakennus tuhoutui jatkosodan ilmapommituksissa vuonna 1944. Alueella on edelleen kylpylän entinen ravintola- ja huvittelurakennus, Kaivohuone, jossa toimii suosittu ravintola ja yökerho. Vuoden 1866 kartassa rakennuksen nimeksi on merkitty Wesilä, sillä siellä tarjoiltiin kylpylän vieraille ajan tavan mukaan kivennäisvesiä.
Rudolf Walden syntyi vuonna 1878 joulukuussa ja hänet kastettiin Karl Rudolfiksi äidinisänsä mukaan, sillä kutsumanimi oli hänellä Rudolf. Perheessä oli jo ennen Karl Rudolfin syntymää kolme tytärtä ja yksi poika: Anna (1872), Gustaf (1873), Eva (1875) ja Maria (Majken, 1877). Parin vuoden päästä sisarussarja täydentyi vielä perheen kuopuksella, Nilsillä (Nisse). Waldénit eivät kuitenkaan tällä kertaa viihtyneet kovin pitkää aikaa Kaivopuistossa, Helsingissä, vaikka Rudolf Walden palasikin elämänsä ehtoopuolella alueelle asumaan. Jyväskylä tuomiokuntaan aukesi haettavaksi paikka vuonna 1879 ja tuomari Walfrid Emanuel Waldén haki sitä. Hän tuli jälleen toiselle ehdokassijalle ja sai puoltolauseen, jonka jälkeen Waldén myös virkaan nimitettiin keväällä 1880.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti