Karl Rudolf Walden (3. osa)

Mikä mahtoi houkutella tuomari Walfrid Emanuel Waldénin perheen muuttamaan kaukaiseen ja etelästä katsoen syrjäiseen Sisä-Suomeen? Yksi mahdollinen selitys on metsät, joihin tuomari oli jo varhain tutustunut sekä luonnon tarjoamat riistat. Taloudellisessa mielessä myös tuolloin Jyväskylän tuomiokunnan tuomarin vuositulot arvioitiin suuremmiksi kuin Helsingin tuomiokunnassa saatavat tulot. Rautatie oli myös voimakkaasti tuomassa ihmisiä Sisä-Suomeen tuohon aikaan. Joka tapauksessa tuomari Waldénin perhe muutti ensin asumaan Jyväskylään syyskesällä 1880. Seuraavana juhannuksena perhe muutti Ähtäriin, missä sijaitsi tuomarin virkatalo, Nääsi, joka ruotsiksi oli Domarnäs. Talosta tuli Waldénien koti useaksi vuosikymmeneksi. Pian tätä virkataloa alettiin kutsua myös nimellä Tuomarniemi.

Tuomarniemi sijaitsi Ähtärin Inhassa, johon rautatie tuli jo vuonna 1883; Jyväskylän rautatie saavutti vasta vuonna 1897. Inhan rautatieasemalta Tuomarniemeen oli vain muutaman kilometrin matka. Tuomarniemessä oli tuolloin 12 torpparia. Tuomarniemessä oli näihin aikoihin kaksi asuinrakennusta, joista isommassa tuomari Waldénin perhe asusti. Pihan puolella oli väentupa, johon myös käräjiä seuraavat tuomarinapulaiset sekä tuomiokunnan kanslia oli sijoitettu. Tuomarniemen päärakennus paloi myöhemmin ja sen paikalle rakennettiin vuonna 1903 metsänvartijakoulu, joka vielä myöhemmin muuttui metsäopistoksi. Vanha päärakennus oli kaksikerroksinen ja rakennuksessa oli paljon tilaa suurellekin perheelle. Talon alakerrassa sijaitsivat salonki ja sen vieressä kabinetti, tuomarin työhuone sekä toisella puolella ruokasali ja keittiö sekä muita huoneita. Alakerrassa oli myös lastenkamari, johon nuorimmat pojat asettuivat asumaan. Yläkerrassa tytöillä oli omat huoneet. Vanhin poika, Gustaf, siirtyi asumaan ”kanslian” puolelle. Salongin eteen, puutarhaan ja rantaan päin rakennettiin veranta, jota lämpimään aikaan usein käytettiin oleskeluun.

Koska isä, tuomari Waldén oli paljon poissa kotoa käräjämatkojensa vuoksi, äidin tehtävä oli pitää perheessä ohjat käsissään. Mathilda Kristina Waldén oli hyvin järjestelykykyinen, tarmokas, täsmällinen ja pedantti kaikissa toimissaan. Monet talon isännän tehtävät jäivät käytännössä perheen äidin huolehdittavaksi. Hän joutui järjestelemään tilan tehtäviä isäntärengin kanssa ja torpparin olivat tietysti myös apuna tilan tehtävissä. Aina välillä oli tuomarillakin aikaa omille lapsilleen. Tuomari Waldén oli hyvin innokas hevosmies; kun hän ajoi hevosella, silloin ajettiin myös lujaa vauhtia. Tuomari Waldén harrasti kovin mielellään myös kalastusta ja metsästystä.

Tuomarniemessä pidettiin aina monia metsästyskoiria; nämä koirat olivat samalla perheen lasten parhaita ystäviä. Metsärikas Ähtäri upeine vesistöineen tarjosi loistavat puitteet eränkäyntiin. Perheen lapset – erityisesti pojat – sopeutuivat jo varhain ratsastamaan ja hoitamaan hevosia sekä liikkumaan luonnossa, aluksi isän opastuksella, mutta hyvin pian yksinkin. Waldénit ostivat Ähtärin selän länsirannalta Ohraniemi-nimisen tilan. Aluksi tilan viljelysmaata oli 10 hehtaaria, mutta viljelysmaata kasvatettiin lisää aina 22 hehtaariin. Ohraniemellä oli metsamaata noin 200 hehtaaria. Tuomarniemestä tuli matkaa noin 16 kilometriä Ohraniemeen. Tuomari Waldén vetäytyi Ohraniemen tiluksilleen hyvin mielellään lepäämään, kun hän halusi rentoutua virkatoimistaan; vapaa-aikaansa hän vietti varsinkin metsästäen ja kalastaen luonnossa. Tuomarin mukana luonnossa kulkivat varsinkin pojat ja tytöistä varsinkin Anna. Anna otti hoitaakseen Ohraniemen emännän tehtäviä myös ruokahuollon suhteen.

Rouva Mathilda Kristina Waldén olisi toivonut, että perheen kesäviettopaikka olisi hankittu Turun saaristosta, sillä hän oli lapsuudestaan saakka rakastanut purjehtimista. Perheen lapset kuitenkin kiintyivät voimakkaasti Ohraniemeen; Karl Rudolf Waldenille Ohraniemi oli hyvin läheinen ja tärkeä paikka. Junan mukana saapui postit Inhan rautatieasemalle noin klo 19 aikaan iltaisin, josta posti haettiin Tuomarniemeen. Lasten varttuessa hekin pääsivät postia hakemaan Inhan asemalta ja sen jälkeen isän kamariin kokoontumaan lehtiä lukemaan ja keskustelemaan. Tuomari Waldén tilasi kotiinsa sekä koti- että ulkolaisia sanomalehtiä ja aikakausikirjoja. Tuomarniemessä luettiin paljon kotimaista ja skandinaavista kirjallisuutta ja kirjoista keskusteltiin paljon sekä perheen kesken että vieraiden kanssa. Helsingistä kirjakauppias Vasenius lähetti vähän väliä kirjauutuuksia nähtäväksi ja hän huolehti näin, että tuomarin perhe pysyi ajan ja sen virtauksien tasalla maaseudullakin. Perhe harrasti jonkin verran musiikkia ja laulua, mutta kukaan perheen jäsenistä ei ollut erityisemmin musiikillisesti lahjakas.

Waldénin perhe kokoontui sunnuntaisin perhepiirissä kuulemaan saarnaa, joka luettiin jostakin postillasta. Hyvin paljon käytettiin J. W. Wallinin (1871-1955) saarnoja; äiti vastasi uskonnollisena ihmisenä näistä tilaisuuksista. Perheen isää kiinnosti enemmän varsinaisesti uskontofilosofiset kysymykset. Mieluiten hän tutki teosofiaa ja seurasi siitä kirjoitettua kirjallisuutta.

Waldénin perheen lapsien kasvaessa ajankohtaistui lasten koulunkäynti. Alkeisopetus järjestettiin kotona ja sen vuoksi Tuomarniemeen hankittiin myös kotiopettajia. Alkuperäisen ajatuksen mukaan perheen pojat olisi lähetetty oppiin Helsingin Suomalaiseen Alkeisopistoon ja tytöt saksalaiseen tyttökouluun, mutta ainoastaan Anna suoritti kouluopintonsa Helsingissä. Gustaf laitettiin maan ensimmäisen suomenkieliseen oppiklouluun, Jyväskylän suomalaiseen lyseoon, ja Karl Rudolfkin kävi samaa koulua aikanaan. Jyväskylässä kävivät koulunsa myös perheen nuoremmat tyttäret. Käytännön syyt varmaan ratkaisivat lasten opiskelupaikaksi juuri Jyväskylän Vaasan sijasta; tuomari Waldén joutui työmatkoillaan usein viipymään juuri Jyväskylässä, jolloin hän pystyi samalla seuraamaan lastensa opiskelujen edistymistä samalla matkalla.

Vuonna 1888 Karl Rudolf Walden kirjoittautui Jyväskylän suomalaiseen lyseoon. Jo tätä ennen hän oli käynyt Ähtärissä kansakoulua ja Jyväskylässä valmistavaa koulua. Opiskelu ei kuitenkaan annetulla tavalla koulussa kiinnostanut vilkasta poikaa. Hän olisi halunnut tehdä kaikkea muuta kuin turhautuneena istua pulpetissa hiljaa oppitunnilla ja lukea läksyjään kotona. Karl Rudolf Walden menestyi heikosti Jyväskylän lyseossa; hän sai ehdot sekä suomessa että ruotsissa. Ehdot hän suoritettua ja pääsi seuraavana syksynä 1889 toiselle luokalle. Sairauden vuoksi hänellä ei ollut lainkaan poissaoloja. Toisella luokalla hän menestyi hieman paremmin, mutta ehdot tulivat jälleen kahdesta aineesta: ruotsista ja saksasta.

Vanhemmat olivat tuskastuneita Karl Rudolf Waldenin koulumenestyksen vuoksi. Pojan älyllistä lahjakkuutta ei kuitenkaan epäilty. Tuomari Waldén alkoi itse Anna-sisaren avustamana valvoa kesäloman aikana poikansa tietojen kartuttamista, jotta tulevista koitoksista syksyllä hän selviytyisi. Jyväskylän lyseoon Karl Rudolf Walden ei koskaan enää palannut opintojaan jatkamaan. Oli näet virinnyt keskustelu pojan opintojen jatkamisesta kadettikoulussa. Suomalainen kadettikoulu oli seitsenluokkainen; neljä ensimmäistä luokkaa oli yleisiä ja vastasivat oppikoulun luokkia, kolme erikoisluokkaa, joissa opiskeltiin sotatieteitä sekä vieraita kieliä ja valmistuttiin upseereiksi. Koulun sisäänpääsytytkinto oli tunnetusti hyvin tiukka. Kadettikoulun opetuskielenä oli ruotsinkieli.

Ähtäristä noin 7-8- kilometriä kaakkoon sijaitsevan Inhan tehtaat Hankaveden rantamaisemissa. Vuonna 1841 sai laamanni Erik Gustaf Roschier privilegion harkkohytin perustamiseen Inhajoen varteen. Erik Gustaf Roschier käynnisti vuonna 1851 yhdessä Östermyran ruukinpatruunan, ”Pohjanmaan kuninkaan” Gustaf Adolf Wasastjernan (s. 26.2.1785 Vaasa ja k. 10.10.1849 Pietarsaari) kanssa harkkohytin, jossa sulatettiin järvi- ja suomalmia. Vuonna 1884 alkoi Inhan tehtaiden menestysaika. Kun ruotsalainen insinööri August Nilsson Keirkner (s. 24.9.1856 Ruotsi ja k. 22.2.1918 Helsinki) otti tehtaan omistukseensa – hänen omistuksessa Inhan tehtaat olivat vuosina 1884-1917 – hän kehitti tehtaiden toimintaa merkittävästi. Tehtaanpatruuna Keirkner keräsi sangen merkittävän suomalaisen taiteen kokoelman, joka lahjoitettiin myöhemmin Suomen valtiolle.

Inhan tehtaiden valmistamaa rautaa pidettiin parhaiden ulkomaisten veroisena ja se kävi hyvin kaupaksi Suomen konepajoihin. August Keirkner kehitti raudan paikallista jalostustoimintaa ja synnytti näin teräsvalimon, hevosenkenkätehtaan sekä pultti- ja niittitehtaan. Yhtiön vesisaha muutettiin höyrysahaksi. Kun alueen malmivarat alkoivat ehtyä, siirryttiin käyttämään Ruotsista tuotua rautamalmia sekä kotimaista romurautaa. Inhan tehtaiden rautamalmin ja valmiiden tuotteiden vientikuljetusta helpotti vuonna 1883 valmistunut Tampereen ja Vaasan välinen rautatie. Inhan tehtaat saivat tämän rautatien varteen oman pysäkkinsä Hankaveden rannalle.