Karl Rudolf Walden (8. osa)

Karl Rudolf Walden ymmärsi myös suuren Venäjän liike-elämän mahdollisuudet, jotka se tarjosi vaurastumiselle. Monet suomalaiset – varsinkin upseerit – olivat Venäjällä nousseet merkittävään asemaan ja keränneet suuren varallisuuden. Kirjeessään omalle isälleen Karl Rudolf Walden kirjoitti 26.7.1902 näin: ”Kassaa hoidan jo aivan helposti. Aluksi oli luonnollisesti kysyttävää. Jouduin myös pitämään päiväkirjaa, reskontraa ja muita pienempia kirjoja, niin että toivonpa työtä minulla riittävän.” Walden oppi työssään myös venäjänkieltä sekä oppi työmatkoillaan tutustumaan myös paikalliseen byrokratiaan.

Pienellä tehdasyhdyskunnalla ei ollut paljoakaan tarjota työntekijöilleen työn lisäksi muuta ajankulua. Heillä oli seuraa vain toisistansa. Perheellisillä oli omat kotinsa ja Waldenkin oli kotinsa jo laittanut valmiiksi tulevaa nuorikkoa varten. Morsian kuitenkin sairastui ja Waldenin asunnosta tehtiin kerho, jonka yhteyteen perheettömät työntekijät perustivat ruokalan. Näin saatiin elinkustannuksia laskettua. Yhteisesti heillä oli keittäjä ja ruotsalaisen ajurin vaimo hoiti siisteyden Waldenin puolesta. Walden ystävystyi myös kapteeni Malmin ja tämän rouvan kanssa. Tatarovin paperitehdas ei kuitenkaan taloudellisesti ollut kannattava ja se joutui talousvaikeuksiin sekä teki vararikon. Isännöitsijä Malm jättäessään oman paikkansa kirjoitti myös 1.4.1903 Waldenille hyvän palvelustodistuksen.

Syksyllä 1903 Walden erosi Tatarovin paperitehtaan palveluksesta ja hän sai siinä yhteydessä vielä saksankielisen palvelutodistuksen, jossa hänen kyvyt oli arvioitu erinomaisiksi. Hän palasi syksyllä 1903 Suomeen; morsiamen sairaus oli murskannut haaveet oman kodin perustamisesta. Myös lapsuudenkoti Tuomarniemessä oli hajonnut. Waldenin äiti oli kuollut syksyllä 1900 ja isä oli luopunut Tuomarniemestä. Sen jälkeen Tuomarniemessä aloitti valtion metsänvartijakoulu toimintansa.

Walfrid Emanuel Waldén sai laamannin arvonimen vuonna 1896. Hän jäi Tuomarniemestä luovuttuaan asumaan vielä Ähtärin Ohraniemeen. Ohraniemestä hä eristi kauniin niemekkeen Ähtärijärven rannalta perhehautausmaaksi. Ensimmäisenä tähän hautausmaahan haudattiin laamanni Waldénin aviopuoliso. Samoihin aikoihin, kun Karl Rudolf Walden palasi Suomeen, muutti hänen Nils-veljensä Yhdysvaltoihin. Nils oli oleskellut myös jonkin aikaa Karl Rudolfin luona Tatarovin kylässä. Jämsänkosken tehtaiden isännöitsijä, tohtori Atle Karl Gustaf William Genetz (s. 4.5.1859 Sortavala ja k. 28.11.1922 Helsinki), pyysi Karl Rudolf Waldenia Pietarissa toimivan Slovo kirjapaino-osakeyhtiön palvelukseen.

Atle Genetzin vanhemmat olivat nimismies Lars Oskar Otto Genetz ja Flora Ferrin sekä puoliso vuodesta 1883 Laila Toppelius. Genetz tuli ylioppilaaksi vuonna 1878 ja valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1882, filosofian tohtoriksi hän väitteli vuonna 1890. Genetz oli Haminan kadettikoulun lehtori vuosina 1881-1890. Hän oli Kansallis-Osake-Pankin konttorinjohtaja Tampereella vuosina 1890-1898 ja myöhemmin tehtailija Jämsänkoskella, Impilahdella ja Pietarissa. Genetz oli Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1893-1898 ja porvarissäädyssä Tampereen edustaja valtiopäivillä vuosina 1894 ja 1897. Kirjapaino oli joutunut tamperelaisen pankin haltuun, jonka pääjohtajana tohtori Genetz oli toiminut. Slovon toimitusjohtajana toimi tohtori Genetzin veli, luutnantti Olli Genetz, Waldenin entisiä kadettitovereita. Karl Rudolf Walden otti vastaan työtarjouksen ja matkusti Pietariin.

Melko pian tämän jälkeen Karl Rudolf Waldenin elämässä tapahtui suuri elämänmuutos, kun hän vuonna 1905 kihlautui ja 16.6.1906 solmi avioliiton Anni Hellin Konkalan (s. 16.6.1885 Vitikkala, Jämsä ja k. 10.8.1962 Rapala, Sysmä) kanssa. Annin vanhemmat olivat tilanomistaja liike- ja valtiopäivämies, kunnallinen vaikuttaja ja kulttuurin suosija Severus Konkola nuorempi (s. 2.12.1857 Jämsä ja k. 10.6.1898 Jämsä) sekä Hilma Olivia Hinkkala (s. 20.1.1860 Toivila, Hinkkala, Jämsä ja k. 21.7.1914 Helsinki), jotka solmivat avioliiton vuonna 1880. Konkoloiden poika, Severus Konkola (s. 17.7.1887 Jämsä ja k. 10.4.1931) oli jääkäriluutnantti ja oopperalaulaja (bassobaritoni). Hän oli avioliitossa vuodesta 1917 lähtien Betty Härlingin kanssa. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1907 Tampereen teaalilyseosta ja liittyi Hämäläis-osakuntaan. Helsingin yliopistossa hän opiskeli lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1907-1909 ja 1912-1915 sekä Berliinin kauppakorkeakoulussa vuonna 1910. Konkola suoritti oikeustutkinnon vuonna 1915 ja otettiin auskultantiksi Turun hovioikeuteen. Muiden opintojensa ohella hän otti myös laulutunteja bassobaritoni Abraham Ojanperältä (s. 16.9.1856 Liminka ja k. 26.2.1916 Liminka). Suomen sisällissodan jälkeen Konkola matkusti opiskelemaan laulua professori Bachnerin johdolla Saksaan ja myöhemmin vielä opinnot jatkuivat Italian Milanossa.

Konkola sai vapaaehtoisena sotilaskoulutusta Saksassa ja osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla. Suomeen hän saapui 25.2.1918 ja hänet komennettiin komppanianpäälliköksi Seinäjoen pataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Länkipohjassa, Orivedellä, Kangasalan Vääksyssä, Lempäälän Moisiossa ja Vesilahdella sekä Viipurissa. Konkola haavoittui lievästi 30.3.1918 ja erosi armeijasta 22.10.1918. Hän sai vuonna 1923 kiinnityksen Leipzigin oopperaan, josta hän siirtyi Westfaleniin Haagenin oopperaan vuonna 1924. Suomeen hän palasi vuonna 1925 ja lauloi Helsingin suomalaisessa oopperassa vuoteen 1931 saakka.

Severus Konkola nuoremmasta tuli jo nuorena Vitikkalan säterirusthollitilan isäntä, joka perusti yhdessä isänsä kanssa vuonna 1888 Vitikkalan Höyrysahan. Konkola jatkoi isänsä aloittamaa Päijänteen höyrylaivaliikennettä ja vuonna 1898 hän hankki itselleen Rapalan Kartanon Sysmästä, joka 1500-luvulla oli kuulunut Tandefeltien aatelissuvulle. Konkolasta tuli vuonna 1885 kunnallislautakunnan jäsen ja hänet valittiin kuntakokouksen esimieheksi, jota virkaa hoiti aina kuolemaansa asti. Hän perusti Jämsään raittiusseuran ja laulukuoroja, joita itse johti. Valtiopäiville vuonna 1891 ja 1894 Konkola valittiin Jämsän tuomiokunnan edustajana talonpoikaissäädyssä. Hän ajoi valtiopäivillä mm. rautatieasioita, kansanvalistusta ja väkijuomien kieltoa koskevia aloitteita yksin tai muiden kanssa. Severus Konkolan veli, Anton Konkola, oli liikemies. Hän perusti Jämsään Kansallis-Osake-Pankin konttorin.

Severus Konkola nuoremman vanhemmat olivat talonpoika, liikemies ja patruuna Severus Juhonpoika Konkola (s. 9.9.1832 Vesanka, Jyväskylän pitäjä ja k. 26.11.1898 Jämsä) ja Susanna Gustava Hägglin (s. 6.10.1839 Korpilahti ja k. 13.6.1916 Vitikkala, Jämsä); heillä oli yhdeksän lasta. Konkolan vanhemmat Johannes Halinen ja Eeva-Stiina Koljonen omistivat Halilan talon Jyväskylän Vesangassa. Severuksella oli veli, Kalle Halinen, mutta Severus otti itse sukunimensä Konkolan talon mukaan, jonka hän osti vuonna 1856 Jämsän Juokslahdelta. Severus Konkola loi vaatimattomista lähtökohdista merkittävän omaisuuden harjoittamalla elintarviketukkukauppaa ja erityisesti puukauppaa Krimin sodan jälkeen; Konkola omisti myös metsiä. Ensin hän välitti Keski-Suomen elintarvikkeita rannikkokaupunkeihin ja Pietariin ja myöhemmin puutavaraa Etelä-Suomen sahoille. Konkola hankki omistukseensa monia maatiloja, lopulta maatiloja oli kolmattakymmentä. Hän harjoitti puutavaran sahausta ensin Korpilahden Saakoskella ja Jämsänkoskella sekä vuodesta 1888 Jämsän kirkolle perustamallaan sahalla, jonka yhteydessä toimivat myös mylly ja meijeri.

Konkola jäi historiaan varsinkin Päijänteen säännöllisen höyrylaivaliikenteen aloittajana. Hänen omistamansa Jämsä-niminen höyrylaiva kulki vuodesta 1877 alkaen pitkään Vesijärsi-Jyväskylä-reitillä. Hänellä oli myös viisi hinaajaa. Severus Konkolan pienikokoinen ja raskastekoinen kansanmiehen olemus ja räväkät liiketoimet ovat jääneet elämään kansanperinteessä mm. Jämsän äijän hahmossa ja lukuisissa kaskuissa. Konkolan motto oli: ”Mittään ei voi voittaa, jos ei mittään uskalla.” Vaikka hän oli itse vain heikosti kirjoitustaitoinen, hän mm. rakennutti Jämsän kirkolle kansakoulun ja rahoitti Suomalaisen teatterin vierailun Jämsään vuonna 1876.

Anni Konkola varttui hyvin varakkaassa ja valistuneessa talonpoikaiskodissa, jossa harrastettiin monenlaisia asioita. Laulu ja soitto lukeutuivat tämän musikaalisen perheen jokapäiväisiin askareisiin. Parista perheenjäsenestä tulikin oopperataiteilijoita. Äidin vaikutuksesta perheen koti oli myös uskonnollinen ja poliittiselta mieleltään koti oli vanhasuomalainen. Annin ollessa vielä teinityttö kuolivat sekä hänen isänsä että isoisänsä, molemmat vuonna 1898. Annin äiti ja isänäiti sekä sedät ja tädit pitivät Vitikkalan tilaa yllä.

Saatuaan alkeisopetuksen omassa kodissaan ja kansakoulussa Anni Konkola lähti Tampereelle tyttökouluun. 17-vuotiaana neiti Konkola lähetettiin Helsinkiin talous- ja käsityökouluun sekä jatkamaan soitto-opintojaan. Helsingissä opiskeli samaan aikaan Annin sisaruksiakin. Anni Hellin Konkola ja Karl Rudolf Walden olivat monella tapaa erilaisia ihmisiä. Heidän luonteensa poikkesivat toisistaan, kasvatus oli erilainen ja sukuperä oli myös hyvin erinäköinen. Myös kieli erotti heitä; kotikieleksi perheessä vakiintui Annin vaikutuksesta suomenkieli, mutta Pietarin seurapiireissä he pärjäsivät etupäässä ruotsinkielellä.