Valokuvaaja Volker von Bonin (5. osa)
Valokuvaaja Volker von Bonin omaksui Institut für Bildjournalismuksessa värivalokuvauksen käsittelyn taidon ja sillä oli suuri merkitys hänen uransa kannalta jatkossa. Volker piti omaa koulutustaan instituutissa hyvin vaativana. Abendzeitung-lehdelle tekemillä lehtikuvauksilla Volker von Bonin rahoitti merkittävästi valokuvausopintojaan. Voi siis hyvin sanoa, että Volkerin työura alkoi jo valokuvausopintojen aikana. Koulutukseen kuului osana opintosuoritusta myös työharjoittelu.
Valokuvausopiskelun loppuvaiheessa Volker von Bonin tapasi belgialaisen kuvatoimiston edustajan. Tämä edustaja tiedusteli oliko Volker halukas kuvatoimiston kanssa tehdä yhteistyötä ja millaiset projektit Volkeria kiinnostaisivat. Volker von Bonin vastasi, että hän tuntee Skandinaviaa ja haluaisi mennä sinne kuvaamaan. Monilla saksalaisilla oli tuohon aikaan haaveena päästä ulkomaille, sillä matkailu alkoi olla jo kaikkien ulottuvilla ja Saksan oma toipuminen sodan jälkeen oli kestänyt jo pitkään. Jaettua Saksaa erotti myös suhtautuminen matkailuun; Länsi-Saksassa matkailua suosittiin, mutta Itä-Saksassa matkailua rajoitettiin voimakkaasti kansalaisilta.
Työmatkojen vuoksi Volker von Boninille myönnettiin passi. Volker von Bonin piti tätä työmatkaansa ensimmäisenä ulkomaanmatkana Skandinaviaa vuonna 1951. Matkasta tuli pitkäkestoinen. Ensimmäiset pari kuukautta hän vietti Tanskassa ja Ruotsissa. Volker von Bonin kohtasi Tukholmassa yllättäen nuoruutensa aikaisen luokkakaveri, Gisela Schmidtin, jonka kanssa hän oli kouluaikana Helsingissä seurustellutkin. Tapaaminen johti siihen, että he päättivät mennä olympiavuonna 1952 avioliittoon.
Viimeistään Tukholmassa Skandinavianmatka päätettiin ulottaa Suomeen saakka. Suomeen tulo oli kuitenkin vaikeampaa, kun Volker von Bonin saattoi arvata. Maahantulo edellytti viisumia, jonka myönsi Suomen ulkoministeriön alainen virasto. Volker von Bonin ei saanut viisumia, joka johtui hänen isänsä asemasta kansallissosialistisen Saksan edustajana Suomessa. Viisumiasia oli kova pala Volker von Boninille, sillä hänen mielestään Reimar von Bonin ei ollut poliitikko, vaan diplomaatti ja ammattisotilas.
Jo vuonna 1940 Helsingissä piti järjestää kesäolympialaiset, mutta sodan vuoksi ne jäivät järjestämättä. Suomi haki vuodeksi 1952 kesäolympialaisia ja sai ne myös järjestääkseen tuolloin. Sodan jälkeen Suomi oli ollut melkoisen eristettynä ja epävarmassa tilanteessa maailmassa. Suomalaiset elivät usein niukkuudessa ja monien hyödykkeiden saantia oli säännöstelty. Suomesta ei kansainvälinen matkailu ollut vielä suureen maailmaan käynnistynyt turismin muodossa. Psykologisesti kesäolympialaisten saanti Helsinkiin oli suomalaisille suuri asia monien vaikeiden vuosien jälkeen. Kesäkisat merkitsivät myös Suomelle erinomaista tilaisuutta kiillottaa tahraantunutta kuvaa maastamme.
Suomen kesäolympialaiset vuonna 1952 kiinnostivat myös Länsi-Saksassa. Volker von Boninilla oli nyt mahdollisuus yhdistää lehtityö sekä turistimatka Suomeen. Volker sai sovittua sopimuksen Quick-lehden kanssa kuvareportaasin teosta Helsingin olympialaisista. Tämä sopimus ratkaisi myös viisumiongelman. Volker von Bonin matkusti Suomen Helsinkiin jo hyvissä ajoin ennen kesäolympialaisia kuvaamaan kisoihin valmistuvaa pääkaupunkia. Hän kuvasi mm. Olympia-terminaalia, Koskelan kisakylää, urheilusuorituspaikkoja, kisaturisteja, urheilijoita majoituspaikoilla ja Helsingin kaupunkia. Urheilijoiden kisasuorituksia varten oli paikalla omat valokuvaajansa.
Volker von Bonin sai Helsingissä liikkumiseen Quick-lehdeltä käyttöönsä moottoripyörän, joka helpotti kuvausmatkojen tekemistä. Quick-lehti lähetti Helsingin kesäolympialaisiin myös Saksassa kuuluisan naislentäjän, Elly Beinhornin (s. 30.5.1907 Hannover ja k. 28.11.2007 Ottobrunn), joka lensi Helsinkiin omalla pienkoneellaan. Amerikkalaisvalmisteinen Piper J-3C-65 Cub-kone oli hankittu Sveitsistä Saksan lentokiellon vuoksi ja koneen rekisteritunnus oli HB-OAM. Tämä mahdollisti Volker von Boninille Helsingin kuvaamisen myös ilmasta. Lentokenttänä Helsingissä saksalaiset käyttivät Malmin lentokenttää. Elly Beinhornia ja Volker von Boninia varoitettiin lentämästä Porkkalaan, joka oli venäläisten sotilastukikohtana. Elokuun alussa vuonna 1952 Quick-lehti julkaisi erikoisnumeron Helsingin olympialaisista. Erikoisnumero oli täynnä olympia-aijeisia kirjoituksia ja valokuvia urheilutapahtumasta. Volker von Boninin ottamat kuvat esiteltiin yhdellä aukeamalla, jossa oli kuusi ilmakuvaa ja kolme muuta kuvaa. Tämän lisäksi lehdessä julkaistiin neljä muuta Volker von Boninin ottamaa valokuvaa.
Volker von Boninilla oli Helsingissä työn lisäksi aikaa myös omaan yksityiselämäänkin. Edellisenä vuonna päätetty avioliitto Giselan ja Volkerin kesken toteutui kuukautta ennen kesäolympialaisten alkua, kesäkuun puolivälissä 1952. Hääpari vihittiin Helsingin Saksalaisessa kirkossa ja hääjuhla järjestettiin Oy Gustav Paulig Ab:n omistamassa The English Tea-Roomissa Unioninkadulla. Tämän järjestelyn mahdollisti se, että Giselan isä oli Pauligilla töissä vastaten kahvilan toiminnasta. Giselan vanhemmat, Hermann ja Betty Schmidt muuttivat jo 1920-luvulla Suomeen. He lähtivät Saksasta karkuun talouslamaa ja halusivat aloittaa uuden elämän Suomessa. Tytär, Gisela, syntyi Suomessa ja oli siten myös Suomen kansalainen. Gisela oli samoin hyvin kielitaitoinen, sillä hän puhui saksan lisäksi sujuvasti myös ruotsia, suomea ja englantia. Gisela valmistui Helsingin yliopistosta 1950-luvun alkupuolella pääaineenaan englantilainen filologia.
Häiden ja kesäolympialaisten jälkeen tuoreen nuorenparin edessä oli muutto Saksaan, Müncheniin, jossa odottivat Volker von Boninin valokuvaustyöt. Ennen lähtöä Saksaan Volker von Bonin kokosi kesän 1952 tapahtumista 75 mustavalkokuvaa sisältävän valokuvaalbumin. Albumissa oli kuvia sekä nuorenparin yhteiselämästä että Volkerin työkuvia kesältä 1952 Helsingistä. Saksassa talouden toipuminen sodan jälkeen oli hiljalleen päässyt vauhtiin ja kansalaisten elintaso oli myös nousussa. Münchenissä oli vielä pommituksen jälkiä näkyvissä. Aluksi Volker von Bonin kuvasi lehdille kaupungissa, mutta pian perhe joutui Volkerin töiden perässä muuttamaan Kölnin kaupunkiin, joka oli vielä pahemmin pommituksessa vaurioitunut kuin München. Kölnissä Volker von Bonin toimi teollisuuskuvaajana.
Kuvaustyöt olivat Volkerilla kuitenkin hyvin epävarmalla pohjalla ja vuonna 1954 hänen työnsä loppuivat Kölnissä. Gisela odotti parin esikoista ja von Boninit halusivat muuttaa takaisin Suomeen elämään. Giselan isä, Hermann Schmidt, tunsi graafisen alan yrityksen, Oy Tilgmann Ab:n toimitusjohtajan, Heikki Olavi Ylikankaan (s. 2.6.1912 ja k. 4.8.1988). Yhtiö tarvitsi juuri parhaillaan väri- ja mainoskuvien osaajaa ja toimitusjohtaja Ylikangas oli halukas tapaamaan Volker von Boninin. Gisela ja Volker saapuivat joulua viettämään Suomeen Giselan vanhempien luokse ja tapaaminen sovittiin tähän samaan yhteyteen. Neuvottelut johtivat työsopimuksen tekemiseen ja Volker von Bonin aloitti valokuvaajana Helsingissä vuoden 1955 alussa.
Yrityksen perusti vuonna 1869 Christoph Friedrich Ferdinand Tilgmann (s. 30.9.1832 Kassel, Saksa ja k. 11.10.1911 Helsinki) Preussissa syntynyt ja Suomeen muuttanut kirjanpainaja, kivipiirtäjä, kirjapainon johtaja ja suomalaisen kirjallisuuden saksantaja. Tilgmannin vanhemmat olivat kansliasihteeri Heinrich Tilgmann ja Maria Kunigunde von Burgman. Tilgmann oliskeli kivipiirtäjäksi, kiersi kisällinä eri Euroopan maissa ja perusti sitten kivipainon Norrköpingiin, Ruotsiin. Hän saapui Suomeen vuonna 1862 ja Tilgmann toimi aluksi Pólen & Co:n kivipainon johtajana Helsingissä vuosina 1863-1869. Hän perusti vuonna 1869 Helsinkiin oman kivipainon ja sittemmin myös kirjapainon, kemigraafisen laitoksen ja korttitehtaan.
Vuonna 1872 Tilgmann osti tontin Lönnrotinkadun ja Annankadun kulmasta, jonne rakennettiin sitten useammassa vaiheessa kahdeksankerroksinen punatiilinen kirjapainotalo. Vuonna 1895 yrityksestä muodostettiin Oy F. Tilgmann Ab, jonka toimitusjohtajana Tilgmann oli kuolemaansa saakka. Tilgmann perusti Helsinkiin myös Suomen Pankin setelipainon ja toimi sen johtajana vuodesta 1886 lähtien. Hän oli painamassa ensimmäisiä suomalaisia markkaseteleitä jo 1860-luvulla.
Tilgmannin perustama kirjapainoalan yritys oli aikanaan Suomen suurin ja siihen kuului kirja-, kivi-, syvä- ja teräspaino. Yritys on toiminut vuodesta 1978 Espoon Suomenojalla. Entisessä painotalossa oli sen jälkeen vuodesta 1980 Eläke-Varman pääkonttori ja vuonna 2008 sinne siirtyi Euroopan kemikaalivirasto. Tilgmann oli vuosina 1985-1998 Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n ja sittemmin UPM Kymmene Oyj:n tytäryhtiö sekä vuodesta 1999 Editan tytäryhtiö. Tilgmann fuusioitiin vuonna 2000 Lauttasaaren Paino Osakeyhtiön kanssa ja uuden yrityksen nimeksi tuli Edita Label Oy. Tilgmann käänsi saksan kielelle suomalaista runoutta ja vuonna 1902 Vänrikki Stoolin tarinat. Tilgmann sävelsi myös lauluja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti