Karl Rudolf Walden (5. osa)

Karl Rudolf Walden aloitti syksyllä 1890 opiskelunsa Haminan kadettikoulussa, jonka syyslukukausi alkoi 13.8. ja päättyi 19.12. Kevätlukukausi käynnistyi 12.1. ja jatkui 18.6. saakka. Koulussa noudatettiin yleistä Venäjän sotakouluille vahvistettua opetussuunnitelmaa; matemaattisilla aineilla sekä uusilla kielillä oli pääpaino, kun taas klassisia kieliä ei luettu lainkaan. Kaikkiaan opetus oli hyvin teoreeettista, jopa liiankin teoreettista siihen nähden, että nuorista miehistä koulittiin käytännön tekijöitä. Opiskelu koulussa oli kuitenkin melko intensiivistä. Kahden ylimmän erikoisluokan kadetti otti yhden tai muutaman nuoremman ”holhoukseensa” ja ohjasi noviisien lukuja, kuulusteli läksyjä ja selitti tehtäviä.

Haminan kadettikoulu.

Haminan kadettikoulun ala-asteilla Karl Rudolf Waldenin arvosanat olivat vain keskinkertaisia, mutta alkoivat nousta sitten vuosi vuodelta. Hän oli oman luokkansa priimus II yleiseltä luokalta alkaen. Varsinkin matemaattisissa ja sotatieteellisissä aineissa Walden hankki aina kiitettävät arvosanat. Hänellä näyttäisi olleen selvästi matemaattista lahjakkuutta. Kielet eivät sen sijaan lukeutuneet hänen vahvimpiin taipumuksiinsa, mutta niistäkin aineistä hän suoriutui kuitenkin.

Valmistavassa kadettikoulussa Karl Rudolf Walden ei juurikaan herättänyt avuillaan huomiota. Hän lienee ollut liian omaperäinen tai vilkas, minkä vuoksi hänen oli varmasti myös totuteltava koulun tiukkaan järjestykseen. Kuitenkin jo kadettikoulun alaluokilla hänen avunsa laitettiin merkille. Kadettikoulu ei ollut ainoastaan oppilaitos, vaan koulussa haluttiin kasvattaa pojista miehiä. Kadettikoulun oppilaiden käytös oli jatkuvan seurannan alla, myös vapaa-aikana koulun ulkopuolella. Oppilaiden käytös punnittiin joka kuukausi. Kadettikoulun opettajien ensimmäset arviot Waldenista olivat, että hän oli ”luonteeltaan hiljainen ja ujo”. Tämä käsitys kuitenkin muuttui hyvin pian opettajilla. Opettajat joutuivat huomauttamaan Waldenin käytöksestä useaan otteeseen ja alaluokilla, mutta arvioitiinpa häntä jopa ”luonteeltaan itsepäisenä”.

Waldenin käytöstä arvioitiin erikoisluokilla jo huomattavasti myönteisemmin. Koulun opettajat olivat nyt näkevinään hänessä älyllistä lahjakkuutta ja suhtautuivat myös ymmärryksellä tämän itsepäivyyteen; ennen kaikkea opettajat pystyivät nyt ohjaamaan pojan avuja myönteisempään suuntaan. Walden osoitti ”entistä suurempaa harrastusta ja käyttäytyi hyvin”, jolloin hänet korotettiin joulukuussa 1898 jefreitteriksi eli korpraaliksi (saks. Gefreiter) ja seuraavassa kesäkuussa nuoremmaksi aliupseeriksi. Viimeisenä kouluvuonna Waldenista tuli ensin vanhempi aliupseeri ja sen jälkeen maaliskuussa 1900 vääpeli. Hänen arvostelukirjassaan Waldenia kuvaillaan ”luonteeltaan luotettavana ja vakavana” sekä että hän on ”lukuvuoden kuluessa osoittanut suurta harrastusta ja käyttäytynyt erinomaisesti”.

Waldenin veljeksistä nuorempi Nils oli välittömämpi ja helpommin lähestyttävä, mutta Karl Rudolf oli vaikeammin lähestyttävissä ja sulkeutuneempi luonteeltaan. Hänen älykkyytensä havaittiin kaikkialla, jotka joutuivat hänen kanssaan tekemisiin. Hän oli samoin hyvin määrätietoinen; varhain hän päätti, että hänestä tulee jotakin erikoista, eikä hän tätä päätöstä myöskään salannut tovereiltaan. Edellä mainitusta huolimatta Karl Rudolf Waldenia pidettiin kaveriporukassa tinkimättömän oikeamielisenä, suorana ja rehtinä sekä ystävyydessä luotettavana ja uskollisena. Walden oli myös kadettikoulun johtajan, jalkaväenkenraali Carl Enckellin (s. 22.10.1839 Ulvila ja k. 21.2.1921 Helsinki), erikoisessa suosiossa – oppilaskavereiden mielestä syystäkin.

Karl Rudolf Walden kävi Haminan kadettikoulun aikakautena, jolloin Suomen asema suuriruhtinaskuntana Venäjän kupeessa vain heikkeni. Venäläisillä oli selvä halu tehdä loppu Suomen erityisasemasta, maamme sisäisestä itsenäisyydestä ja sulauttaa Suomi kiinteämmin Venäjän keisarikuntaan. Maassamme tapahtui tuolloin monia oikeudenloukkauksia. Varsinkin Suomen oman ruotuväen edesottamukset olivat kiihkokansallisten venäläisten piirien silmätikkuna. Keisari Aleksanteri III kaudella Suomen armeijaan ei vielä kajottu, mutta Nikolai II:n hallintokaudella tilanne alkoi vähitellen muuttua huonommaksi. Suomen kenraalikuvernööriksi nimitettiin kesällä 1898 jalkaväenkenraali Nikolai Bobrikov, joka aiemmin oli osallistunut Itämerenmaakuntien venäläistämiseen. Tammikuuksi 1899 kutsuttiin yllättäen ylimääräiset valtiopäivät koolle käsittelemään asevelvollisuuskysymystä. Viimestään silloin myöhäisemmätkin havahtuivat huomaamaan, että keisarikunnan sotaväkeen oli tarkoitus sulattaa Suomen sotaväki. Neuvottelujen aikana annettiin helmikuun 15. päivänä 1899 manifesti, joka samantien mitätöi Suomen oikeudet ja venäläinen sortokausi alkoi.

Karl Rudolf Waldenkin joutui nyt hyvin tarkasti puntaroimaan ja miettimään, miten tulevaisuutensa aikoi rakentaa. Kaikille tuon ajan kadeteille kysymys nousi vääjäämättä ajankohtaiseksi. Walden ratkaisi tässä kohtaa tilanteen odotusten mukaisesti, lapsuudenkodin ja sukutradioitten ennustamalla tavalla. Kadettivääpelinä ja luokkansa priimuksena Waldenilla olisi ollut oikeus päästä johonkin venäläiseen valiorykmenttiin, mutta hän jätti käyttämättä tietoisesti tämän oikeuden. Hänen päätökseensä oli vaikuttamassa varmasti ainakin kaksi syytä: Walden ei halunnut suomalaisena astua venäläiseen armeijaan aikana, jolloin Suomen oman armeijan asema oli epäselvä. Toiseksi Walden ymmärsi varsin hyvin olevansa liian köyhä menestyäkseen venäläisessä upseerikunnassa, jonka jäsenet olivat upporikkaita ja upseerinpalkastaan täysin riippumattomia. Walden valitsi Suomen kaartin ja hänet nimitettiin 22.8.1900 kaartiin aliluutnantiksi. Hän aloitti palveluksensa 24.9.1900 neljännessä komppaniassa.

Nuoren 21-vuotiaan aliluutnantin, Karl Rudolf Waldenin, elämässä siirto Haminasta Helsinkiin oli suuri muutos. Helsinki oli kuitenkin Suomen pääkaupunki, vaikka kaupunki ei ollut mikään suurkaupunki. Helsingissä sijaitsivat maan hallitus sekä keskusvirastot, kaupunkiin keskittyi myös kaikkinainen henkinen elämä maassa, siellä olivat yliopisto ja polyteknillinen opisto korkeakouluina sekä taide-elämän keskittymä teattereineen ja konsertteineen. Helsingissä oli myös merkittävää teollisuutta ja kaupankäyntiä. Helsingillä saattoi siis olla nuorelle aliluutnantille kovin paljonkin houkuttelevaa tarjottavaa.

Ryhdikkäänä ja komeana kaartinluutnanttina Karl Rudolf Walden herätti liikkuessaan Helsingissä varmaan huomiota; hänet saattoi nähdä ravintoloissa, teattereissa tai Esplanadilla iltapäiväkävelyllä. Hän harrasti myös miekkailua sekä ratsastusta kuntoilumielessä. Palveluksesta huolimatta hänelle jäi nyt kadettikoulua huomattavasti enemmän myös omaa vapaa-aikaa. Walden viihtyi mielellään samoin toveripiirissä mm. skruuvia pelaten. Hänet saattoi tavata myös seurustelemassa helsinkiläisperheissä.

Helmikuun manifestin jälkeen Venäjän valtakunnanneuvosto otti tarkastaakseen venäläisten viranomaisten laatiman esityksen Suomen uudeksi asevelvollisuuslaiksi. Enemmistö valtakunnanneuvostosta jäi sille kannalle, että suomalaisten tuli suorittaa asevelvollisuutensa Suomeen sijoitetuissa joukko-osastoissa, joita täydennettäisiin Suomen kansalaisilla. Neuvoston vähemmistö yhtyi sotaministeri ja kenraali Aleksei Nikolajevitš Kuropatkinin (s. 29.3.1848 ja k. 16.1.1925) käsitykseen, että suomalaisia asevelvollisia voitiin sijoittaa joko Suomessa tai Pietarin kuvernementissä oleviin venäläisiin joukko-osastoihin. Suomalaiset oppisivat näin paremmin Kuropatkinin mielestä tuntemaan ja pitämään arvossa Venäjää ja venäläisiä. Samalla suomalaiset vähitellen myös venäläistyisivät. Edelleen enemmistö katsoi kuitenkin, että Suomen sotaväkeä ainoastaan sodan aikana voitaisiin tilapäisesti siirtää maan rajojen ulkopuolelle. Vähemmistä taas katsoi, että hallitsijalla yksin oli valta sekä sodan että rauhan aikana määrätä tästä asiasta. Palvelusajan pituudeksi enemmistö kannatti kolmea vuotta, mutta vähemmistö vaati palveluksen pituudeksi viisi vuotta.

Tuskaisen odottelun jälkeen heinäkuussa 1901 julkaistiin Pietarissa ilmestyvässä venäjänkielisessä ”Hallituksen sanansaattajassa” keisarin vahvistama Suomen uusi asevelvollisuuslaki sekä erityinen armollinen julistuskirja, joka 29.6.1901 oli allekirjoitettu Pietarinhovissa. Julistuskirja mainitsee, että ”Suomen suuriruhtinaan maan asema Venäjän keisarikunnassa velvoittaa sen väestöä ottamaan osaa valtaistuimen ja isänmaan puolustukseen ja alistumaan kaikkien alamaistemme rinnalla asetusten alaisiksi, jotka turvaavat Venäjän armeijan yhteyden”. Siksi oli Suomessakin toimeenpantava asevelvollisuus. Uusi ja laiton asevelvollisuuslaki julkaistiin Suomen asetuskokoelmassa Venäjän valtakunnanneuvoston puheenjohtajan, suuriruhtinas Mikael Nikolajevitš Romanovin (s. 25.10.1832 Pietarhovi ja k. 18.12.1909 Cannes) allekirjoituksin ja ministerivaltiosihteeri Vjatšeslav von Plehwen (s. 20.4.1846 ja k. 28.7.1904 Pietari) varmentamana. Plehwe tuki Suomessa harjoitettua venäläistämispolitiikkaa ja lisäksi vainosi muita kansallisia vähemmistöjä kuten juutalaisia ja armenialaisia. Hänet murhattiin kuukausi Bobrikovin surman jälkeen.