Valokuvaaja Volker von Bonin (7. osa)
Volker von Boninin assistentti Mauri Heleniuksen tehtäviin kuului mm. taustakartonkien ja kuvausvalojen asettelua, diafilmien viemistä kehitettäväksi ja tuomista takaisin kehityksestä sekä vedostettujen originaalien toimittamamista Tilgmannin toimistoon. Diafilmit vietiin studiolta aina ulkopuoliseen liikkeeseen kehitettäviksi. Koska Volker von Bonin oli hyvin paljon poissa studioltaan, täytyi assistentin myös päivystää studion puhelinta. Mauri Heleniuksen mukaan Volker von Bonin huolehti itse useimmista asioistaan, joten assistentin apua hän ei tarvinnut kovinkaan paljoa. Toisinaan von Bonin uskoi assistentille joitakin pikku kuvaustehtäviäkin.
Helsingin ydinkeskustasta Tilgmann muutti 1970-luvulla Espoon Suomenojalle. Lähes kaikki yhtiön toiminnot siirtyivät Suomenojalle, mutta Volker von Boni studioineen siirtyi Suomenojalle vasta vuosikymmenen lopulla yhtiön organisaatiouudistuksen yhteydessä. Suomenojalla von Boninin studiotilat sijoitettiin samaan yksikköön Tilgmannin graafigoiden kanssa. Mainoskuvaukset olivat edelleen merkittävin osa Volker von Boninin työnkuvaa. Mainoskuvaukset kytkeytyivät Tilgmannin omaan toimintaan, mutta myös Tilgmannin asiakkailta saamiin tilauksiin. Useat Tilgmannin asiakkaat tilasivat pakkauksia ja etikettejä tuotteilleen. Siksi syntyi yritykseen 1970-luvulla pakkaustuoteryhmä. Kirjat, lehdet ja mainokset olivat samoin merkittävä yrityksen tuoteryhmä, josta muodostettiin Lukutuoteryhmä. Tähän ryhmään sulautettiin vuonna 1977 painotöitä ja painotuotteiden nidontaa hoitanut Tilgmannin tytäryhtiö, Til-Set Oy. Tämän tuoteryhmän asiakkaita olivat mm. Paulig ja Fazer, Eeva-lehti sekä muutama oluen valmistaja. Useat asiakkaat tilasivat Tilgmannilta pakkausten lisäksi muitakin tuotteita, kuten esimerkiksi toimintakertomuksen painatuksen.
Volker von Boninin valokuvaustaitoja käytettiin Tilgmannilla myös teollisuuskuvaukseen, josta hänellä oli vahva kokemus Saksan ajoiltaan. Volter von Bonin kuvasi mm. Tilgmannin painotalon omia tuotanto-oloja sekä Serlachius Oy:n Mäntän paperitehdasta tehtaan omiin toimintakertomuksiin. Von Bonin kuvasi myös valokuvat vuonna 1964 Tilgmannin painamaan Tervakoski Osakeyhtiön paperitehdasta esitelleeseen kirjaan. Kirjan teksteistä huolehti lehtimies j monia teollisuusaiheisia kirjoja uransa aikana kirjoittanut Georg Holger Ström (s. 15.2.1912 ja k. 23.9.2002). Ström oli liikemies Georg Bernhard Strömin ja Elsa Irene Spiringin poika, joka opiskeli oikeustieteitä Helsingin yliopistossa. Hän oli Hufvudstadsbladetin ja Svenska Pressenin palveluksessa vuosina 1937-1944, Västra Nylandin toimitussihteerinä ja päätoimittajana vuonna 1945. Tämän jälkeen Ström muutti Ruotsiin, missä hän työskenteli Vestmanlandin läns Tidningissä ja Göteborgs-Postenissa. Sörmlandspostenin toimituskunnan jäsen hän oli vuosina 1947-1959, toimituksellinen sihteeri Teniikkafoorumissa Helsingissä vuosina 1959-1961 ja päätoimittaja vuodesta 1962. Ström oli Ekomenin (Tukholma) toimituskunnan jäsen vuodesta 1948 ja Helsingin Ruotsin radion toimittaja vuosina 1960-1965. Hän kirjoitti useita monografioita aikanaan.
Tervakosken kylä sijaitsee Riihimäen pohjoispuolella ja paperitehdas sinne perustettiin vuonna 1818. Tehtailija ja kamarineuvos Gustaf Georg Nordenswan (s. 12.1.1774 Helsinki ja k. 18.7.1853 Kalvola) osti isältään, Uudenmaan ja Hämeen läänin lääninkamreeri Johan Alopaeus Nordenswanilta vuonna 1806 Talolan ja Hovilan sahoineen ja myllyineen. Tervakoskeen liitettiin vielä myöhemmin vuonna 1875 Toivan eli Vahteriston verotila, Kuosarin veroratsutila ja Tuomolan rälssitila, jotka yhdessä muodostivat Toivan kartanon. Kun paperitehdas perustettiin kosken rannalle vuonna 1818, tehtaan omistussuhteet ovat määritelleet samalla myös Tervakosken kylän omistussuhteita. Tehtaan perustamisesta lähtien ovat tehdas ja kylä kulkeneet samaa tahtia.
Vuonna 1818 Nordenswan sai keisarillisen privilegion paperitehtaan perustamiselle ja aluksi tehdas oli kaksivalssinen laitos. Vuonna 1839 tehdas laajennettiin viisivalssiseksi. Tehdas ja kartano siirtyivät Nordenswanille vuonna 1839 ja vuonna 1850 hän perusti yhtiön Otto Meurmanin ja Bengt Steniuksen kanssa. Samassa yhteydessä paperitehdas päätettiin muuttaa koneelliseksi paperitehtaaksi. Vuonna 1850 tilattu paperikone 1 upposi Skånen edustalla laivan mukana, joten paperikoneen hankinta toteutui vasta vuonna 1953.
Aluksi paperitehdas toimi vesivoimalla ja valmisti paperinsa lumpuista. 1850-luvulla paperitehdas siirtyi käyttämään höyryvoimaa ja paperin valmistus koneellistui vuonna 1853. Helsinkiläiset kauppiaat Adolf Fredrik Wasenius (s. 16.1.1829 Helsinki ja k. 28.2.1903 Helsinki) ja Johan Henrik Leonard Borgström (s. 16.5.1876 Sipoo ja k. 1.3.1954 Helsinki) ostivat Tervakosken paperitehtaan vuonna 1856. Kun tehdas heidän aikanaan vuonna 1863 paloi, oli jälleen muutosten aika ja yritys muuttui osakeyhtiöksi. Setelipaperin valmistus alkoi vuonna 1887 ja Tilgmannista tuli Suomen Pankin setelipaino. Sen jälkeen paperitehtaan osakkeita on enemmässä määrin omistanut mm. Suomen Pankki, joka käytti tehtaan tekemää paperia markkamääräisten seteliensä painamiseen.
Suomen Pankki osti yksityisomistajien osakkeet itselleen vuonna 1921, jolloin yhtiöstä tuli valtio-omisteinen. Yhtiön nimeksi tuli vuonna 1928 Tervakoski Osakeyhtiö. Vuosina 1932-1933 yhtiö oli G. A. Serlachius Oy:n taloudellisessa ja teknillisessä hallinnassa. Vuonna 1986 yhtiö siirtyi Suomen Pankilta Enso-Gutzeit Oy:lle ja edelleen Stora-Ensolle. Seuraavaksi yritys myytiin vuonna 1999 itävaltalaiselle Trierenberg Groupille. Omistusjärjestelyjen jälkeen paperitehdas kuuluu itävaltalaisen Delfort Groupin omistukseen.
Tervakoski Osakeyhtiön kirjasta tehtiin ulkomaisia asiakkaita ajatellen englanninkielinen teos, sillä yhtiös tuotannosta valta osa meni vientiin. Kirjassa on paljon kuvia tehtaasta, mutta kirjan aineisto laajeni myös esittäen työntekijöitä ja heidän perheidensä elämää pikkupaikkakunnalla. Ensimmäisessä kuvajaksossa esitellään tuotantolaitoksen toimintaa ja seuraavassa kuvajaksossa keskitytään työntekijöihin ja heidän perhepiiriin, usein kotioloissa. Lopuksi kirjassa on kuvia tehtaan väestä ensin työnsä äärellä ja sitten vapaa-ajan vietossa Tervakoskella.
Vuonna 1969 Tilgmann julkaisi oman 100-vuotishistoriikkinsa. Tämänkin teoksen tekstit kirjoitti toimittaja Georg Holger Ström, mutta muuten painotalo vastasi teoksen toteutuksesta itse. Teoksessa on paljon värivalokuvia työstä ja tuotannosta Tilgmannilla. Kirjan loppuosioon on koottu esimerkkejä Tilgmannin painotuotteista, kuten pahvikoteloista, etiketeistä ja kääreistä. Mielenkiintoista on, että kirjan tekijätiedoissa ei mainita valokuvaajaa laisinkaan. Tilgmannin arkistosta löytyvät kuitenkin 9 x 12-kokoisina diapositiiveina kirjassa esitetyt kuvat olutpulloista ja muotokuvamaalauksista.
Naistenlehti Eevan ensimmäinen numero ilmestyi joulun alla vuonna 1933. Lehden laittoi vireille liikemies Amos Anderson, joka pyysi käsityönopettaja Lempi Torppaa luomaan aivan uudenlaisen naistenlehden. Lempi Lyydia Torppa (o.s. Virtanen, s. 12.8.1890 Nastola ja k. 7.6.1969 Helsinki) sai täysin vapaat kädet lehden sisällön ja linjan suunnitteluun, sillä hän oli tullut tunnetuksi omasta käsityölehdestään. Markkinoilla oli jo vuodesta 1921 lähtien ilmestynyt Kotiliesi-lehti, jota kuvattiin perheenäitien ammattilehdeksi. Eeva-lehden ideana oli puolestaan arjen puurtamisen unohtaminen. Eeva-lehdestä tuli jo alusta alkaen varsinkin muotiin suuntautunut julkaisu, jossa ensimmäisinä vuosina esiteltiin myös naisia työelämässä ja heidän urheiluharrastuksiaan.
Lempi Torpan vanhemmat olivat komisario Konstantin Virtanen ja Ida Yrjölä. Hän valmistui käsityönopettajaksi vuonna 1912 ja meni samana vuonna naimisiin toimittaja ja aktuaari Johan Reinhold Torpan (1884-1962) kanssa. Lempi Torppa toimi kotiäitinä 1920-luvun alkuun asti ja kirjoitti muotiin ja käsitöihin liittyviä pakinoita Heloisa-nimimerkillä Uuteen Suomeen. Vuonna 1928 hän perusti Virkkaus ja Käsityö-lehden, jossa hän toimi aina vuoteen 1949 saakka. Oy Tilgmann Ab kutsui Lempi Torpan Eeva-lehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi. Lempi Torppa testamenttasi omaisuutensa Suomen Kulttuurirahastolle käytettäväksi kieliopintoihin perheen nuorena menehtyneiden lasten, Jussin (1914-1944) ja Leenan (1920-1947) muiston kunniaksi.
Eeva-lehteä luonnehdittiin moderniksi kaupunkilaisnaista edustavaksi lehdeksi, joka edusti koulutetun väestönosan kulttuuria ja lehti pyrki antamaan ohjeita pukeutumiseen ja käytöstapoihin. Kun Eeva-lehden suosio alkoi kasvaa, ilmestyi markkinoille kilpailijaksi samankaltainen lehti, Hopeapeili vuonna 1936. Kotiliesi, Eeva ja Hopeapeili hallitsivat markkinoita vielä sotavuosien jälkeenkin. Silloin naistenlehtiä alkoi ilmestyä jälleen lisää. Lehtien menekin lisääntyminen oli yhteudessä yleisen lukutaidon kohenemiseen, elitason nousuun, vapaa-ajan lisääntymiseen sekä kaupunkilaisen tapakulttuurin yleistymiseen. Aina kun markkinoille ilmestyi uusia yrittäjiä myös lehtien kilpailu lukijoista koveni. Siksi Eeva-lehti tarvitsi Volker von Boninin tapaista värivalokuvien taitajaa sivuilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti