Valokuvaaja Volker von Bonin (2. osa)

Saksalaisten ihmisten määrä oli melko pieni Suomessa. 1930-luvulla saksalaisten määrä vaihteli noin 1 300- 1 700 henkilön välillä, mutta tämän joukon merkitys Suomen talous- ja kulttuurielämälle oli sitäkin suurempi. Ajan tavan mukaisesti saksalaiset jaoteltiin valtakunnansaksalaisiin – he olivat Saksan kansalaisia, jotka olivat muuttaneet Suomeen – ja saksalaisiin, jotka olivat Suomen kansalaisia, mutta saksankielisiä. Erottelulla oli merkitystä mm. pääkaupunkiseudun saksalaisen yhteisön yhdistyselämässä kansallissosialistien noustua valtaan Saksassa vuonna 1933. Saksalaisen koulun rakennuksessa Helsingissä toimi puolenkymmentä paikallista saksalaisyhteisön perustamaa yhdistystä. Saksalainen seurakunta toimii myös Helsingissä.

Saksalainen kirkko Helsingissä.

Helsinkiin rakennutettiin myös uusgotiikka edustava Saksalainen kirkko vuonna 1864 Unioninkadulle, Kaartinkaupunkiin. Kirkon suunnittelivat pietarinsaksalainen arkkitehti Harald Julius von Bosse (s. 29.9.1812 Pietari ja k. 10.3.1894 Dresden, Saksa) ja ruotsalainen arkkitehti Carl Johan von Heideken (s. 23.8.1832 Tukholma ja k. 27.3.1888 Turku). Kirkon peruskorjauksen yhteydessä vuonna 1897 kirkkoon rakennettiin arkkitehti Josef Daniel Stenbäckin (s. 2.5.1854 Alavus ja k. 27.4.1929 Helsinki) piirtämä torni. Kirkko paloi vuonna 1958 ja se korjattiin sen jälkeen arkkitehti Olof Birger Hanssonin (s. 9.4.1919 Helsinki ja k. 3.8.1995 Helsinki) suunnitelmien mukaan. Kirkon ulkoasu jäi ennalleen, mutta sen sisätiloissa tapahtui useita muutoksia. Mm. teräsbetoninen sisäkatto on tämän remontin peruja. Saksalaisessa kirkossa suoritettiin vuosina 1997-2001 suuri kunnostus, muutos ja laajennus, jonka suunnittelivat arkkitehdit Juha Leiviskä ja Rosemarie Schnitzler. Saksalaisessa kirkossa on vuodelta 1961 olevat 25-äänikertaiset ja 3-sormioiset mekaaniset urut, jotka on rakentanut Paul Ott. Kirkon alttaritaulu on vuodelta 1864. Sen nimi on ”Ristiinnaulittu” ja sen on maalannut saksalainen taidemaalari Theodor Fischer-Poisson (s. 13.6.1817 ja k. 30.3.1873).

Saksalaiseen kouluun pyrkivät sijoittamaan lapsensa kaikki pääkaupunkiseudulle muuttaneet valtakunnansaksalaiset perheet. Saksalaista koulua kävivät von Boninien perheen lapsien ohella myös monet saksalaisen diplomaattikunnan lapset, kuten mm. oikeustieteen tohtori, suurlähettiläs Wipert von Blüchertin (s. 14.7.1883 Schwerin, Saksa ja k. 20.1.1963 Garmisch-Partenkirchen, Saksa) poika, Hubert. Wipert von Blücher osallistui ensimmäiseen maailmansotaan ja hän astui Saksan ulkoministeriön (Auswärtiges Amtin) palvelukseen vuonna 1918. Hän palveli diplomaattisissa tehtävissä Tukholmassa, Buenos Airesissa, Teheranissa ja Helsingissä (12.5.1935 – vuoden 1944 loppupuolelle), jonka jälkeen siirtyi eläkkeelle marraskuussa 1944.

Saksalaisen koulun opettajista osa tuli Saksasta ja he toivat mukanaan myös emämaan poliittista ilmapiiriä. Ainakin osa koulun opettajista oli omaksunut kansallissosialistisia ajatuksia itselleen. Tämä ei voinut olla näkymättä myös opetustoiminnassa NSDAP:n valtaannousun jälkeen vuonna 1933. Ajan oloon ääriajattelua edustaneet kansan kynttilät pyrittiin vaihtamaan maltillisempia ajatuksia edustaviin opettajiin. Saksalaisen koulun rehtorina toimi Philipp Krämer, josta yleisesti pidettiin ja häntä arvostettiin osaavana opettajana.

Koska Hindenburghausissa toimi myös useita muita saksalaisyhteisöjä ei kouluopetuksessa ja koulun tilaisuuksissa voitu aina toteuttaa omien opettajien eikä rehtorin toiveita. Toimijoiden joukossa oli mm. vuonna 1935 perustettu Die Deutsche Kolonie ja sen sisällä vaikuttanut pieni Paikallisryhmä, joka oli NSDAP:n Helsingin osasto. Tämän lisäksi rakennuksessa toimivat kansallissosialistiset nuorisojärjestöt, kuten mm. Hitler-Jugend, johon jokaisen syntyperäisen saksalaisen pojan täytyi osallistua. Tämä osallistumispakko koski myös Volker von Boninia, sillä perheen isä lukeutui Saksan diplomaatikuntaan ja hänellä oli siksi rooli yhtenä kotimaansa virallisista edustajista.

1930-luvun lopulla Euroopasta alkoi kuulua hyvin huolestuttavia uutisia. Elokuussa 1939 Saksa ja Neuvostoliitto allekirjoittivat Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, jossa itäisen Euroopan maita salaisesti jaettiin sopimuskumppaneiden kesken. Vain viikko sopimuksen teosta oli kulunut, kuin Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuun alussa 1939. Neuvostoliitto puolestaan vaati itselleen tukikohtia Baltiasta. Lopulta Neuvostoliitto Mainilan laukauksiin vedoten hyökkäsi 30.11.1939 Suomea vastaan ja alkoi talvisota, joka 13.3.1940 saakka. Saksalaisen koulun oppilaiden koulunkäynti keskeytyi jo ennen talvisodan alkua, kun opiskelijat jäivät pois koulusta perheiden muuttaessa maaseudulle sodan jaloista. Sodan aikana koulunkäynti olo keskeytyksessa ja palasi vasta sodan päätyttyä normaaliksi.

Myös von Boninien perheen elämän sota sotki pahasti; perheen äiti muutti lasten kanssa Tukholmaan, josta Volker von Bonin lähetettiin edelleen isoäitinsä luokse Garmisch-Partenkircheniin. Vasta rauhan palattua perhe palautui takaisin Helsinkiin ja Volker pääsi jälleen jatkamaan kouluaan syksyllä 1940. Saksalaisen koulun opetus oli käynnistynyt noin sadalle oppilaalle jo keväällä 1940. Jatkosodan aikana jälleen koulunkäynti keskeytettiin ajoittain kokonaan pommitusten vuoksi.

Von Boninit vuokrasivat välirauhan aikana kesämökin Sipoon Söderkullasta; Volker muisti tuon kesäajan onnellisena aikana. Laivastoattasea Reimar von Bonin oli sata-aikana kiinni tehtävissään Suomessa. Saksan lähetystön toiminta oli varmuuden vuoksi siirretty jo lokakuussa 1939 turvaan Kauniaisissa ja Espoon Kilossa sijaitseviin huviloihin. Enin osa Saksan lähetystön henkilökunnasta poistui Suomesta jo talvisodan ensimmäisinä päivinä. Saksan lähetystön toiminta elvytettiin jälleen välirauhan aikana. Reimar von Bonin piti Suomessa tiivisti yhteyttä suomalaiseen sodanjohtoon ja vaihtoi sen kanssa tietoja. Reimar von Bonin oli säännöllisesti yhteydessä mm. ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheimiin (s. 4.6.1867 Askainen ja k. 27.1.1951 Lausanne, Sveitsi) sekä talvisodan että jatkosodan aikana. Bon Boninin vastuut laivastoattaseana Baltian osalta päättyivät, kun Neuvostoliitto miehitti Viron, Latvian ja Liettuan.

Volker von Bonin kävi Saksalaista koulua kevääseen 1942 saakka. Vaikka hänellä olisi ollut vielä yksi vuosi koulua jäljellä, hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi Saksan armeijaan 17-vuotiaana. Myöhemmin Volker katui, että oma isä ei ollut tarpeeksi voimakkaasti vastustanut oman poikansa innostusta, sillä sotaan olisi hyvin ehtinyt myöhemminkin. Monet muutkin valtakunnansaksalaisten perheiden nuorukaiset lähtivät Volkerin tavoin vapaaehtoisina sotapalvelukseen Saksaan. Painetta saattoi Volkerille aiheuttaa sotilassukuun syntyminen sekä Saksalaisen koulun ilmapiiri. Keväällä 1942 Saksan sotatoimet olivat vielä menestyksellisiä. Omia muistojaan Volker kirjasi näin: ”Keväällä 1942 oli luokkatovereideni Georg Junkerin ja Torolf Ingmanin vuoro. Kysyin itseltäni, jatkaisinko koulukäyntiä ainoana poikana luokallani. Kutsuntakirjettä ei ollut vielä saanut, koska Saksa ei ollut vielä kutsunut vuosikertaani armeijan riveihin. Tässä tilanteessa ilmoittauduin vapaaehtoisena. Olin ymmärtänyt käsitteen ”isänmaanrakkaus” väärin. Tämä, jälkikäteen arvioituna idioottimainen päätös, leimasi loppuelämääni negatiivisella tavalla.”

Volker von Bonin astui sotilaskoulutukseen heti koulun loputtua keväällä 1942. Hänet komennettiin tammikuussa 1943 Libyaan Pohjois-Afrikkaan. Matkalla sinne hän kuitenkin sairastui keuhkokuumeeseen, joka olisi saattanut koitua hänelle kohtalokkaaksi; onneksi hän sai uutta ihmelääkettä, penisilliiniä. Rintamalle lähtö siirtyi ja seuraava komennus vei Volkerin laivaston viestintäkouluun elokuussa 1943. Tässä vaiheessa Saksan sotamenestys oli jo kääntynyt huonommaksi. Reimar von Boninin suhteilla ilmeisesti Volker von Bonin pääsi palvelemaan laivaston viestintätehtävissä Suomen rannikolle syksyyn 1944 saakka, jolloin Neuvostoliitto ja Suomi solmivat rauhan. Manner-Euroopassa toinen maailmansota jatkui kuitenkin vielä silloin.

Suurlähettiläs Wipert von Bücher oikealla tummassa univormussa.

Rauhan seurauksena Neuvostoliiton ja Suomen välillä oli myös ehtona ollut diplomaattisuhteiden katkaisu Suomen ja Saksan välillä. 10.9.1944 koko Saksan Helsingin lähetystön henkilökunta poistui ensin Helsingin rautatieasemalta junalla Turkuun ja sieltä sitten laivalla Tukholmaan. Reimar von Bonin sai kolme päivää myöhemmin vapautuksen tehtävistään ja hän poistui sen jälkeen Saksaan. Vielä ennen sodan päättymistä Reimar von Bonin ehti palvella toimistoupseerina Eutinissa, Pohjois-Saksassa sekä Wienissä ja eräässä pikkukaupungissa Itävallassa.

Rauhansopimus tarkoitti myös, että kaikki saksalaiset sotajoukot täytyi poistaa Suomen maaperältä. Volker von Bonin matkasi sukellusveneellä Suomesta Tallinnaan. Pian sotatoimien päätyttyä saksalaiset joukot yrittivät vielä vallata Suomelahdella Suursaaren itselleen ja päästä sitä kautta rajoittamaan Neuvostoliiton Itämeren liikennettä. Tämä valtausyritys kuitenkin epäonnistui ja Volker von Bonin joutui tässä operaatiossa suomalaisten sotavangiksi. Rauhanehtojen mukaan hänet olisi pitänyt luovuttaa Neuvostoliittoon, mutta Reimar von Bonin sai vielä suhteillaan poikansa vapaaksi ja Volker salakuljetettiin Ruotsiin.