Juuso Walden (30. osa) 

Korean sodan jälkeen oli työmarkkinoilla nautittu rauhallisesta ajasta, mutta vuonna 1956 tuli eteen yleislakko. Lakko vaikeutti Yhtyneilläkin tehtävien hoitoa, mutta erityisen innostunutta vastaanottoa se ei kuitenkaan Yhtyneitten tehtailla saanut. Yleislakon seurauksena palkat kuitenkin nousivat ja samoin kävi kustannusten kanssa. Jälleen oli valuutan ulkoista arvoa muutettava, jotta pysyttiin mukana kilpailussa. Yhtyneitten jaon jälkeen henkilökunnan määrä pysyi suunnilleen samana melkein kahdenkymmenen vuoden ajan, vaikka tuotanto samanaikaisesti kymmenkertaistui. Yhtiö panosti myös koulutustoimintaan; mm. Materan ammattikoulu aloitti Jämsänkoskella ja teknillinen koulu samoin Valkeakoskella. Tellervo Walden oli varsinkin sen jälkeen, kun perheen lapset olivat tulleet täysi-ikäisiksi, kokenut melko rasittavaksi Antinkärjen kodin hoidon. Hän oli esittänyt jo monta kertaa, että he muuttaisivat Matinmäkeen valmistuneeseen kotiinsa.

Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja Matti Virkkunen oli Yhtyneiden Paperitehtaitten pilkkomisesta lähtien toiminut Juuso Waldenin tukena. Ajan oloon Virkkunen ajautui eri linjoille presidentti Urho Kekkosen kanssa. Vuoden 1968 presidentinvaaleissa Juuso Walden ei enää voinut tukea Urho Kekkosta, koska Matti Virkkunen oli asettunut Urho Kekkosen vastaehdokkaaksi Kokoomuksen ehdokkaana. Suomen Maaseudun Puolueen ehdokas oli puheenjohtaja, kansanedustaja ja tullineuvos Veikko Vennamo (vuoteen 1938 Fennander, s. 11.6.1913 Jaakkima ja k. 12.6.1997 Helsinki). Matti Virkkunen käytti nyt puheissaan selkeästi paperitehtaitten omistajien ääntä. Paitsi paperiteollisuudessa, Matti Virkkunen oli hyvin keskeinen vaikuttaja silloin, kun vuonna 1951 Rauma-Repola Oy:n suurfuusiota käsikirjoitettiin.

Yhtyneet Paperitehtaat joutui vuosi vuodelta yhä syvemmälle rahoittajansa, Kansallis-Osake-Pankin ja Matti Virkkusen ”syliin”. Varsinkin Italian tehdasseikkailut tulivat yritykselle hyvin kalliiksi. Juuso Waldeniakin vaivasi vauhtisokeus, kun hän laajensi yritystä ja oli mukana lopulta kannattamattomassa kilpailussa. Simpeleen kartonkitehdas lopulta katkaisi kamelin selän, kun rahoittaja sulki rahoituksen. Syksyllä 1965 alkoi Simpeleen puuhiomon jatkeeksi valmistua kartonkitehdas. Yhtyneitten Paperitehtaitten liiketoiminta kirjasi samoihin aikoihin raskaita tappioita. Yrityksen budjetti näytti vuodelle 1966 peräti 24,5 miljoonan markan vajausta. Tässä vaiheessa rahoittajapankin – KOP – ja pääjohtaja Matti Virkkusen kärsivällisyys loppui tyystin. Vain yrityksen osakepääoman korottamista vastaan KOP lupautui järjestämään luototusta. Tämän lisäksi yrityksen investointeja ja rahoitusta valvomaan asetettiin tehtävään hallintoneuvoston työvaliokunta.

KOP käytti nyt selvästi isännän ääntä Yhtyneissä Paperitehtaissa. Työvaliokunta jarrutti selvästi talvella 1966 Simpeleen tehtaan investointeja. Yhtyneitten hallintoneuvosto päätti sitten lykätä tehdasinvestointeja vuodella eteenpäin. Tehdasrakennuksen perusta valettiin marraskuussa 1966, mutta sen jälkeen työt uudella tehtaalla loppuivat ja rakenteet suojattiin mahdollisesti pitkääkin keskeytystä ajatellen. Kun Englannista tilattu kartonkikone valmistui, se varastoitiin Hangon vapaasatamaan kolmeksi vuodeksi. Vähitellen markkinatilanne parani, varsinkin kun vuoden 1967 lopussa suoritettiin markan voimakas devalvaatio. Vuoden 1969 alussa julkaistussa yrityksen talousarviossa Simpeleen kartonkitehtaan jatkaminen taas mainittiin. Samoihin aikoihin KOP sopi suullisesti Juuso Waldenin kanssa, että vuoden loppuun mennessä vuorineuvos Juuso Walden jättäytyy eläkkeelle Yhtyneiltä Paperitehtailta.

Kolmen vuoden seisokin jälkeen Simpeleen kartonkikone saatiin käyntiin jouluaaton aattona vuonna 1970. Yhtyneet menettivät tässä seisokissa 1960-luvun lopun lopun nousukauden edun ja kartonkitehtaan seisakki maksoi myös menetettynä työnä ja varastointikustannuksina yhtiölle paljon. Simpeleen tehdas näytteli tässä draamassa merkittävää osaa, ja tehtaan kustannukset nousivat alkuperäisestä ainakin kaksikymmentä prosenttia. Juuso Waldenin asema Yhtyneillä ei kohentunut, vaikka Urho Kekkonen voitti presidentinvaalit. KOP:n pääjohtaja Matti Virkkunen valittiin presidentinvaalien jälkeen Yhtyneitten Paperitehtaitten hallintoneuvostoon ja vuonna 1969 Yhtyneitten hallintoneuvoston puheenjohtajaksi. Vuorineuvos Juuso Walden sai puhdistaa oman työpöytänsä Yhtyneillä vuoden 1969 loppuun mennessä.

Juuso Walden ja presidentti Urho Kekkonen tapasivat viimeisen kerran Valkeakosken paperiteollisuuden 100-vuotisjuhlissa vuonna 1971. Yhtyneet Paperitehtaat olivat kutsuneet presidentti Urho Kekkosen juhliin, mutta presidentti ei ollut vastannut mitään kutsuun. Urho Kekkonen näytti näin järjestäjille mieltään tavasta, jolla Juuso Walden oli syrjäytetty Yhtyneiden johdosta. Yhtyneet Paperitehtaan sai kuitenkin presidentinkansliasta varovaisen vinkin, että presidentti Urho Kekkonen voisi tulla, jos kutsujana olisi vuorineuvos Juuso Walden. Yhtyneitten Paperitehtaitten uusi toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Niilo Heikki Hakkarainen (s. 22.12.1927 Iisalmen maalaiskunta ja k. 18.7.2011 Helsinki), anoi erotetulta vuorineuvos Juuso Waldenilta apua presidentin kutsumiseksi. Näin presidentti Urho Kekkonen saatiin juhlapäivänä Valkeakoskelle. Presidentti Kekkonen vieraili kuitenkin ensin Juuso Waldenin uudessa kodissa ensikertaa. Lounaan jälkeen olisi ollut tarkoitus lähteä juhlapaikalle, mutta presidentti Kekkosta kiinnosti enemmän konjakin maistelu. Hieman myöhässä Presidentti Kekkonen ja Juuso Walden saapuivat juhlapaikalle, jossa Kekkonen ohjelman mukaisesti paljasti kuvanveistäjä Aimo Johan Kustaa Tukiaisen (s. 6.10.1917 Orivesi ja k. 3.6.1996 Helsinki) tekemän Paperiperhe-patsaan. Tukiainen oli 1960-luvulla rakentanut kesäateljeensa Oriveden Purnuun, jossa kesänäyttelytoiminta alkoi vuonna 1967. Toimitusjohtaja Niilo Hakkaraisen puhe oli vielä kesken, kun presidentti Urho Kekkonen ja vuorineuvos Juuso Walden jo poistuivat juhlapaikalta.

Kesällä 1972 vuorineuvos Juuso Walden oli vielä tuttu näky Land Roverinsa ja lippalakkinsa kanssa Valkeakosken katukuvassa. Suomen Kuvalehti halusi tehdä artikkelin Juuso Waldenista ja lehden päätoimittaja, Leo Armas Tujunen (s. 4.1.1910 Joroinen ja k. 5.11.1988) lähetti tätä varten Tampereelta avustaja Maarit Tyrkön tekemään haastattelua Juuso Waldenista. Valokuvat artikkelia varten otti Eero Liesimaa. Waldenit tunsivat hyvin Maarit Tyrkön vanhemmat; Jukka Tyrkkö toimi aikoinaan Valkeakosken Sanomien päätoimittajana ja Tellervo Waldenin hyviä tuttuja oli toimittaja, Marjatta Tyrkkö, o.s. Tulenheimo. Suomen Kuvalehden haastattelu tehtiin Valkeakosken Waldenien Matinmäen uudessa kodissa.

Aivan aluksi vuorineuvos Juuso Walden esitteli Suomen Kuvalehden vierailleen oman talonsa ja viereisen, Tellervo-vaimon talon. Hän kertoi aamuvarhaisen uinneistaan ja kuinka hän aamuisin myös tutki postin tuomia sanomalehtiä. Televisio ei vuorineuvosta lainkaan kiinnostanut ja hän kertoi olevansa iltauninen; usein hän meni nukkumaan jo seitsemän tai kahdeksan aikaan iltaisin. Juuso Walden esitteli samoin työhuoneensa ja vaikuttavan määrän valokuvia kansainvälisistä vieraistaan. Maarit Tyrkkö kysyi Juuso Waldenilta mm. hänen salaseurastaan. Vuorineuvos kertoi, että seura on yhteiskunnan vaikuttajista koostuvasta Keskiviikkokerhosta, jota hän ei pitänyt varsinaisena salaseurana, vaikka kaikilla siihen kerhoon ei ollutkaan asiaa. Juuso Walden kertoi kiinnostuksestaan arkkitehtuuriin sekä veistoksiin ja kuvaamataiteeseen. 

Seuraavaksi Juuso Walden teki piirtämällä Maarit Tyrköstä silhuettimuotokuvan lahjaksi ja piirroksensa hän myös signeerasi. Samoin Juuso Walden antoi Maarit Tyrkölle lahjaksi elämäkertansa, johon kirjan alkuun kirjoitti: ”Ystävyydellä, Juuso”. Maarit Tyrkkö kirjoitti lehtiartikkelin parissa päivässä valmiiksi ja ajoi autolla Tampereelta Valkeakoskelle Koskikapakkaan luetuttamaan artikkelinsa Juuso Waldenilla. Vuorineuvos hyväksyi kaiken hänestä kirjoitetun, ilman että olisi vaatinut korjauksia. Lähtiessä naulakossa Maarit Tyrkköä odotti vielä yllätyksenä Juuso Waldenin lahjoittama kukkapaketti. Maarit Tyrkön artikkeli julkaistiin Suomen Kuvalehdessä heinäkuussa 1972.

Elokuussa 1972 Valkeakosken paperiteollisuuden satavuotisjuhlilla paljastettiin patsas vuorineuvos Juuso Waldenista. Juuso Walden olisi halunnut, että patsas olisi tehty hänen isästään, Karl Rudolf Waldenista, sillä hänen mielestään vain kuolleille pystytetään patsaita ja elävistä tehdään muotokuvia. Tämän vuoksi vuorineuvos Juuso Walden ilmoitti itse jäävänsä pois kyseisestä tilaisuudesta. Samalla hän itse näin viestitti Yhtyneitten Paperitehtaitten johdolle, että heidän suhteensa eivät olleet täysin kunnossa. 

Juuso Walden kuoli 19.11.1972 ja hänet tullaan Valkeakoskella aina muistamaan suurena hyväntekijänä ja urheilun tukijana. Hän edusti varmasti viimeistä sukupolvea, joka ”Valkeakosken patruunana” johti asioita itsevaltaisestikin. Juuso Walden ajatteli, että naimisissa olevan naisen paikka oli kotona perheestä ja kodista huolehtimassa. Kun naistyöntekijä- ja toimihenkilö meni naimisiin, hänet erotettiin yleensä Yhtyneiltä Paperitehtailta. Juuso Walden harrasti myös ns. kymmenen prosentin sopimuksia; ammattiyhdistys ei katsonut hyvällä, että tekijä sai vuoden lopussa kymmenen prosentin lisäpalkan. Näiden sopimusten piiriin kuului suurimmillaan 12-14 prosenttia Yhtyneitten miespuolisista työntekijöistä.