Karl Rudolf Walden (6. osa)
Asevelvollisuuslain ensimmäisessä pykälässä säädettiin: ”Valtaistuimen ja isänmaan puolustus on jokaisen Venäjän alamaisen pyhä velvollisuus; ja on siis Suomen miespuolinen väestö, säätyyn katsomatta, asevelvollinen.” Kymmenes pykäli määritti, että asevelvolliset, jotka tämän lain mukaan kutsuttiin palvelukseen, ”suorittavat asevelvollisuutensa sotajoukoissa, jotka täydennetään etupäässä syntyperäisillä suomalaisilla”, mutta lisäksi voitiin ”osa tästä luvusta määrätä muitten venäläisten sotajoukkojen täydentämiseen, jotka on majoitettu suomenmaalaiseen tahi Pietarin sotilaspiireihin”. Tämä käytännössä tarkoitti Suomen oman kansallisen sotaväen tuhoamista. Erityinen Suomen sotaväen esikunta, samoin kuin Suomen sotaväen päällikön toimi lakkautettiin ja suomalaiset joukot alistettiin Venäjän sotilasviranomaisten käskyvaltaan. Suomalaisista joukoista haluttiin tehdä venäläisiä; sekä upseereilta että alipäällystöltä vaadittiin venäjänkielen taitoa.
Suomalaiset upseerit määrättiin vuoden palveltuaan Suomessa johonkin keisarikunnan joukko-osastoon hankkimaan lisäkoulutusta sekä kohentamaan venäjänkielen taitojaan. Karl Rudolf Walden määrättiin Pietariin, Ismailovin kaartiin, jota pidettiin valtakunnan valiorykmenttien joukkoon kuuluvana. Waldenin ollessa poissa Suomessa tarkk’ampujapataljoona hajoitettiin ja Walden kuitenkin seurasi Pietarissa tarkasti kotimaan tilannetta. Tuolloin aivan varmasti hän kypsytteli päätöstään erota vakinaisesta palveluksesta, päätöstä, jonka hän keväällä 1902 sittemmin myös toteutti. Hänen päätöstään oli edesauttamassa oman pikkuveljen, Nilsin, tekemä ratkaisu.
7.12.1901 Nils Walden kirjoitti kirjeessään isälleen näin: ”On vaikeata sanoa, mitä maa on voittanut tekomme kautta, mutta siitä olen vakuuttunut, ettei se kulje ohi jälkiä jättämättä. Eiköhän esimerkki tartu ja ruukku etsi vettä, kunnes se halkeaa. Tästä asiasta olisi kirjoittamista loputtomiin, vaikuttamistamme jne., mutta ei uskalla, sillä me olemme täydellisesti piiritettyjä. Meille osoitettuja kirjeitä häviää tai saapuu perille avattuina. Ja kirjeemme täältä Venäjällä oleville tovereille ja muille eivät ole tulleet perille. Hämäräperäiset henkilöt merkitsevät muistiin kaikki puhelut meille ja meidän puhelinkeskustelumme. Bobrikov tietää kaikenlaisia pikku seikkoja jo ennen kuin me itse edes olemme ajatelleet niitä. Ei ole muuta tehtävää kuin kärsivällisesti malttaa mielensä ja odottaa loppua alulle.”
Karl Rudolf Walden asui Pietarissa Ismailovin kaartinrykmentissä Max Spåren, monivuotisen luokkatoverinsa ja ystävänsä kanssa. Joskus on ihmetelty sitä, oliko lainkaan tarkoituksenmukaista tai järkevää komentaa nuoria suomalaisia upseereita sellaisiin kaupunkeihin, kuin Pietari, jos samalla heidän oli määrä saada sotilaallista jatkokoulutusta joukko-osastossaan. Monelle heistä olisikin varmaan ollut tarpeellisempaa joutua johonkin syrjäisemmälle paikkakunnalle, missä palvelus olisi ollut tiiviimpää ja missä olisi vähemmän monenlaisia häiritseviä houkutuksia tarjolla. Pietarilla oli kuitenkin maailmankaupunkina omat hyvätkin puolensa tarjolla, kunhan vain kykeni valitsemaan kaupungin tarjoamista palveluista parhaimmat ja hyödyllisimmät. Karl Rudolf Walden joutui Pietarissa tekemään paljon työtä venäjänkielen oppimiseksi. Palvelus rykmentissä ei vienyt kohtuuttomasti hänen aikaansa, joten aikaa jäi kyllä muuhunkin. Walden ei ollut kovin seurallinen, mutta silti aliluutnantin palkka ei tahtonut riittää hänen menoihinsa. Pietari oli kallis kaupunki elää.
Vaikka Waldenin komennus Pietarissa piti kestää vuoden, hän palasi jo keväällä 1902 Suomeen takaisin. Paluun syy oli se, että useat kaartin upseerit olivat pyytäneet eroa ja muualla olevia upseereita komennettiin takaisin pataljoonaansa. Walden saapui 28.3.1902 Helsinkiin, keskelle masentunutta mielialaa. Sangen nopeasti hän teki oman ratkaisunsa ja jätti heikentyneeseen terveyteensä vedoten eroanomuksen sekä samalla sitoutui olla vaatimatta milloinkaan eläkettä palvelusajastaan. Pataljoonan komentaja, kenraalimajuri Viktor Bernhard Hedlund (s. 27.5.1853 Helsinki ja k. 4.7.1922 Helsinki) ei laittanut Waldenin eroanomusta eteenpäin keisarisuuriruhtinaalle, vaan jätti anomuksen itselleen ilmeisesti siinä toivossa, että Walden vielä peruttaisi eroanomuksensa.
Kenraalikuvernööri Bobrikov saapui erään kerran huhtikuisena aamuna paikalle seuraamaan Waldenin harjoittamaa joukkoa. Bobrikov oli hyvin tyytyväinen näkemäänsä ja hän otti aliupseeri Waldenin puhutteluunsa jälkeenpäin. Bobrikov kyseli Waldenin ikää, kotipaikkaa, opintoja sekä oleskelua Venäjällä. Bobrikovin adjutantti merkitsi vastaukset tarkasti ylös muistiinpanoihinsa. Erityisen tyytyväinen kenraalikuvernööri oli Waldenin kielitaidosta. Hyvin pian tämän jälkeen Karl Rudolf Walden sai siirron Hänen Majesteettinsa ensimmäiseen komppaniaan, vaikka Walden oli jättänyt eroanomuksensa.
Walden käsitti kyllä, että tämä siirto tehtiin toivoen hänen peruvansa sen vuoksi eroamisaikeensa. Hän oli kuitenkin sitkeästi eroanomuksensa takana ja vaati, että eroanomus lähetetään eteenpäin. Kenraali Viktor Hedlund ei kuitenkaan eroanomusta toimittanut eteenpäin. Nyt täytyi Karl Rudolf Waldenin hankkia lääkärintodistus, jolla voisi perustella eroaan. Walden kertoo näin tapauksesta itse: ”Tämä ei suinkaan ollut helppo tehtävä. Monen vastoinkäymisen jälkeen käännyin lopulta professori Holstin puoleen, joka aina ystävällisenä ja hyväsydämisenä käsitti tilanteen. Hän antoi minulle todistuksen, joka juuri ja juuri kävi lääkärintodistuksesta ja jossa oli sen verran aihetta pataljoonamme lääkärille, että hän saattoi antaa minulle virallisen todistuksen sotapalvelukseen kelpaamattomuudestani.”
Kun pataljoonan komentaja sai tämän lääkärintodistuksen, hän suuttui silmittömästi asiasta. Kostoksi kenraali Hedlund suunnitteli lähettävänsä Waldenin Kuopion ensimmäisen kutsuntapiirin sotilasjäseneksi. Tämä Kuopioon lähettäminen selvisi kenraalin adjutantin kertomuksen perusteella. Kukaan ei kuitenkaan ollut halukas lähtemään Kuopioon moiseen tehtävään, sillä kutsuntoja pidettiin maassa yleensä laittomina.
Waldenille ilmoitettiin, että Kuopion komennus tulisi päiväkäskyyn. Walden marssi heti kenraali Hedlundin ja tämän adjutantin puheille ja kertoi kuulleensa komennuksesta. Kenraali ensin kiisti tietävänsä asiasta mitään, mutta sittemmin myönsi asian adjutanttinsa läsnä ollessa. Walden ilmoitti hyvin lyhyesti paikalla olleille, että käyntinsä ainoa tarkoitus oli ilmoittaa kenraalille, että hän ei missään tapauksessa lähde Kuopioon valvomaan kutsuntoja. Kenraali hermostui kovasti tästä ilmoituksesta ja kysyi Waldenilta ymmärsikö tämä, mitä oli tekemässä. Seurauksena sellaisesta niskottelusta voisi olla vaikka rangaistuspataljoona tai Siberia. Tähän Walden vastasi valitettavasti tietävänsä seuraukset, mutta että hän ei sittenkään luovu omasta päätöksestään.
Kenraali Hedlund määräsi Waldenin laittautumaan valmiiksi vietäväksi tunnin kuluttua päävartioon. Walden poistui asuntoonsa keräten tarvittavia vaatteita ja tarvikkeita, joita arveli tarvitsevansa. Sen jälkeen hän meni upseeriklubiin odottamaan noutajiaan. Vain muutama minuutti ennen määräajan umpeutumista saapui adjutantti ilmoittamaan, että kenraali oli peruuttanut juuri kenraalikuvernöörin nimenomaisesta käskystä Waldenin päävartioon sulkemisen. Walden jäi nyt odottamaan, mitä tuleman pitäisi. Kului viikko ja lopulta eräänä iltana upseeriklubille saapui vanhempi kaartin upseeri kertomaan Waldenille, että jos hän saatuaan kirjallisen käskyn lähtisi Kuopioon, katsoisivat Bobrikov ja Hedlund viikon tapahtumat tapahtumattomiksi.
Walden vastasi kaartin upseerille, että nämäkään terveiset eivät pyörtäisi hänen päätöstään. Vain tuntia myöhemmin Walden sai kirjallisen käskyn Kuopion kutsuntatilaisuudesta. Walden kysyi silloin neuvoa lakitieteentohtori Kaarlo Yrjö Benedictus Ignatiukselta (s. 12.11.1869 Helsinki ja k. 13.1.1942 Helsinki), josta myöhemmin tuli Vaasan hovioikeuden presidentti vuosiksi 1923-1927. Tutustuttuaan käskykirjeeseen Ignatius huomasi siinä sanonnan: ”… ja lähdöstänne kutsuntaan minulle ilmoittamaan”. Ignatius antoi neuvon, että jos Walden ei lähde Kuopioon ja vain lähdöstä on pyydetty ilmoittamaan, ei Waldenin tarvitse ilmoittaa yhtään mitään. Juuri näin Walden myös toimi. Bobrikov ja pataljoonan komentaja odottivat Waldenin vastausta koko viikon. Kun vastausta ei kuulunut, alkoivat he toimenpiteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti